Moni talonrakentaja on ensimmäistä ja viimeistä kertaa rakennuspuuhissa, joten projektin vaiheet voivat tuntua aluksi hieman hähmäisiltä. Tässä postauksessa kerron, mitä kaikkea voi odottaa kohtaavansa, kun ryhtyy rakentamaan omakotitaloa (tämä juttu on fiktiota, mutta saattaa sisältää omakohtaisiakin kokemuksia).
Tonttivaihe
Ensin ostetaan tontti. Sitä juhlistetaan kutsumalla kaverit juomaan skumppaa pahvimukeista samalla, kun innosta puhkuen esitellään, miten tämä vadelmapuska, jossa nyt seisomme, tulee olemaan keittiön aamukahvipaikka, ja että joskus vuoden päästä me kaikki seisomme puskan sijaan ihan oikeassa talossa kippistelemässä oikeista laseista.
Vasta kun on kaatanut 23 isoa kuusta, karsinut ne, sahannut pölleiksi ja kantanut pöllit kasaan tontin nurkalle ja pinonnut oksat siihen viereen, voi sanoa todella eläneensä. Samalla saa luotua “yhteyden maahan” ja “kasvatettua juuret uuteen kotipaikkaan”.
Kun kaikki puut on pilkottu ja risukot raivattu, voi tutustua tonttiin vieläkin lähemmin. Jokainen vadelmapuskasta löytynyt ruosteinen naula ja tyhjä sardiinipurkki on arvokas lahja menneisyyden asujilta, ja näitä aarteita vaalitaan kotona ja suunnitellaan niistä tehtävän upeita himmeleitä olohuoneen katseenvangitsijaksi.
Suunnitteluvaihe
Sitten alkaa suunnittelu. Arkkitehti tekee ehdotuksia, ja joka kierroksella rakentaja keksiikin jonkin uuden pienen yksityiskohdan, jota ei ollut ennen tullut ajatelleeksi, kuten “voisiko kuitenkin vessan ovi aueta toiseen suuntaan” ja “ehkä lieden ja jääkaapin paikkaa voisi vaihtaa”. Kun kaikki on lähes valmista lupakuvia varten, tulee vielä mieleen, että oikeastaan talo voisikin olla kaksikerroksinen yksikerroksisen sijaan ja isot ikkunat vaihtaa kuitenkin toiselle puolelle taloa.
Rakennusvalvonta ei meinaa millään hyväksyä lupakuviasi, koska kellari ei olekaan kiva idea eikä värityskään ole enää mieleen, vaikka kaikki on tarkistettu kaupungilta moneen kertaan. Ärsyynnyt rakennusvalvonnan poukkoiluun niin, että päätät kirjoittaa aiheesta tulikivenkatkuisen mielipidekirjoituksen lehteen heti, kun rakennusprojekti on ohi – ethän halua kuitenkaan suututtaa viranomaisia ja vaikeuttaa omaa, kesken olevaa projektiasi.
Kun lupakuvat on vihdoin hyväskytty, voikin niiden kanssa alkaa kilpailuttaa talovalmistajia. Lähetät tarjouspyynnön seitsemään yritykseen ja saat vastauksen kahdesta. Toinen tehdas tarjoaa ikkunat samassa paketissa ja toinen ovet. Vertailu on sen vuoksi aika vaikeaa, joten valitset sen, jonka myyjä tarjosi parempaa kahvia.
Samaan syssyyn on kilpailutettava myös esimerkiksi LVI-suunnittelija, vastaava mestari, sähkösuunnittelija ja KVV-valvoja. Näille tahoille lähetellään niin ikään läjä tarjouspyyntöjä, ja vasta kun ymmärrät soittaa puhelimella perään, saat jonkin sanallisen tarjouslupauksen siitä, että “ensi elokuussa voisi olla aikaa, 3 000 euroa olen näistä yleensä ottanut”. Koska se on ainoa saamasi “tarjous”, tartut siihen ja alat odottaa luvattuja suunnitelmia luvattuihin aikoihin.
Kun kaikki tontilta löytyneet ruosteiset naulat on kääritty pumpulikankaaseen ja säilötty odottamaan muuttoa uuteen kotiin, tulevat LVI- ja sähkösuunnitelmat sähköpostissa ja toteat, ettet ymmärrä niistä yhtään mitään. Paras vain hyväksyä kaikki ja maksaa suunnittelijoiden laskut, jotta saa vihdoin sen rakennusluvan sisään.
Tässä vaiheessa huomaat, että pitääkin vielä “kuulla naapureita”. Menet soittelemaan piirustustesi kanssa tulevien yhdeksän naapuritalon ovikelloja, mutta kukaan ei avaa ovea jollekin epämääräiselle vieraalle haahuilijalle, jolla on papereita kainalossaan, tietenkään. Jätät lappuja ja soittopyyntöjä postilaatikoihin. Kahdeksan naapureista vastaa heti hyväksyvänsä suunnitelmat, mutta sitten on aina se yksi, josta ei ensin kuulu mitään ja pienen painostuksen jälkeen kuuluu pelkkää valitusta siitä, miten tuleva kotisi pilaa hänen elämänsä olemalla väärän kokoinen, muotoinen ja värinen ja kaiken lisäksi ihan tyhmässä paikassa eli hänen naapurissaan. Maanittelun, lahjomisen, ehkä pienen käräjöintikierroksen jälkeen naapuri nielee tappionsa ja saat vihdoin jättää rakennuslupahakemuksen.
Ja sitten ei auta kuin odottaa. Ja odottaa. Kasvattaa ahdistusta. Ja odottaa.
Maanrakennusvaihe
Kun kaikki toivo on mennyt ja olet jo alkanut suunnitella muuttoa Marbellaan, rakennuslupa heltiää. Alkaa kiireinen soittelu maanrakennusfirmoihin ja maaperätutkijoille ja niille semmoisille, jotka merkkaavat talon kulmien paikat sen jälkeen, kun kaupungin tyypit ovat ensin merkanneet ne.
Tutunoloinen kaava toistuu: promille kontaktoiduista urakoitsijoista vastaa JA on melko vähäisissä promilleissa JA suostuu tulemaan paikalla itse asiassa jo kolmen viikon päästä! Otat diilin, koska parempaakaan ei ole.
Aloituskokouksen (jossa mietitään kaikkea tärkeää kuten minne roskat laitetaan ja aiotaanko materiaalien kosteussuojauksesta huolehtia kenties pressuilla vai pienellä katoksella) jälkeen tontilla alkaa vihdoin tapahtua jotain näkyvää: ensin tulee tie, sitten kuoppa, ja hitaasti mutta varmasti tontti alkaa näyttää maailmanlopulta. Et ole koskaan ollut näin innoissasi mistään.
Sitten saat laskun maaurakoitsijalta, 70 000 euroa, ja ymmärrät, että haaveesi Drop-altaasta ja keittiön kvartsitasosta ovat mennyttä, samoin kuin ehkä koko keittiö.
Perustusvaihe
Sorapatjat rapisevat uutuuttaan, joten on aika alkaa tekemään anturoita. Kuukausi sitten et edes tiennyt, että anturat ja perustukset ovat eri asioita, ja nyt olet valmistelemassa anturoille valumuotteja kuin vanha tekijä! Tunnet olevasi taitava, suorastaan nero, kun säästät rahaa tekemällä kaiken itse pelkkiä vaarilta perittyjä käsityökaluja käyttäen. Kuka hullu nyt hankkisi kalliita ammattilaistyökaluja, kun käsisahalla ja ruuvimeisselillä on ennenkin pärjätty!
Käytät kuukauden anturoiden valmisteluun ja tunnet itsesi Hyväksi Rakentajaksi. Toisin kuin muut pellet, sinä olet ollut tarkkana alusta asti, sillä itselle kun tekee, pitää tehdä vain kaikkein parasta. Betonivalun jälkeen anturat ovat kallellaan ja makkaralla.
Ei se mitään! Perustukset saa kyllä suoraan, kunhan jaksaa olla tarkkana. Perustusten teko on ihan sairaan mahtavaa, koska vihdoin talo rakentuu ylöspäin! Tosin vain 50 cm, mutta kuitenkin.
Tontille alkaa ilmestyä jättimäisiä toimituksia. Kattoristikot pudotetaan parkkipaikalle kolme kuukautta ennen sovittua pystytyspäivää, ja siinä ne taivasalla kastuvat ja mätänevät, ennen kuin rakentaja itse ymmärtää kipaista rautakauppaan ostamaan pressuja kaiken tarvittavan peittelyyn. Autolla ei enää mahdu omalle pihalle, joten joudut pysäköimään minuutiksi jalkakäytävälle viedessäsi pressut ristikoiden päälle. Sillä välin kaupungin viranomaiset sattuvat ajamaan ohi ja huutavat äkäisesti, ettei jalkakäytävälle saa pysäköidä! Yrität olla kolmessa paikassa samaan aikaan, mutta se on kovin vaikeaa.
Runkovaihe
Käytettyäsi tontti- ja suunnitteluvaiheeseen vuoden ja perustuksiin kolme kuukautta koittaa vihdoin ihmeellinen päivä, jolloin rungon pystytys alkaa. Seuraavana päivänä se onkin ohi. Et voi käsittää, miten sorakuopan tilalla on yks kaks aivan talon näköinen talo, ja olet pakahtua onnesta, sillä noin talon näköinen talo on pakostakin aivan kohta valmis koti! Palaat innosta puhkuen “vanhaan” kotiisi ja konmaritat kaikki kaapit, sillä ihan pianhan tässä on ryhdyttävä pakkauspuuhiin.
Sisätyövaihe
Kaverit kyselevät, koska on muutto, ja kerrot ylpeänä, että varmaan tuossa puolen vuoden päästä – ollaanhan nyt jo “sisätyövaiheessa”!
Alat tulkita LVI- ja sähkösuunnitelmia vain todetaksesi, ettet edelleenkään ymmärrä niistä mitään. Teet kuitenkin kaiken mahdollisen urhoollisesti itse, koska siinä säästää ja tekemällä oppii. Dokumentoit Instagramin raksatilillesi joka ikisen reiän, jonka taloon teet, sillä jokainen tuntuu vuoren kokoiselta saavutukselta.
Ahkeroituasi puoli vuotta tauotta raksalla eivät kaverit enää kysy, koska on muutto. He ovat nähneet instasta, että talossa on vasta jotain hirveän rumia putkia mutta ei vilaustakaan Dinesenin lankkulattiasta, josta vielä vuosi sitten paasasit kaikille, jotka kysyivät talosuunnitelmistanne.
Koittaa lattiavalun aika. Kaikki kuukausikaupalla vääntämäsi hirveän rumat putket, reiät ja muut kaameudet hautautuvat neljässä tunnissa ikiajoiksi betonin alle. Enää kukaan ei voi ihailla, miten oivallisesti olit surrannut senkin yhden vaikean paikan lattialämmitysputkien raudoitusverkkoon.
Mutta lattiavalu on kuitenkin riemukas päivä! Se tarkoittaa nimittäin sitä, että ihan heti, kun betoni on kuivunut, sen päälle voidaan asentaa lattia – ja lattian jälkeen voikin kantaa kaikki raksa-aikana innolla hankkimasi mööpelit uuteen kotiin.
Et vielä ymmärrä, että lattiavalun jälkeen on tehtävä iv-kanavisto, vesiputkia, sähkövetoja, alaslaskettuja kattoja, väliseinärunkoja, ulkomaalausta, rännejä, smyygejä, tulisija, lumiesteitä, nurkkalautoja, räystäslautoja, terassin runkoa, lämmityslaiteasennuksia ja pari muuta juttua.
Vasta niiden jälkeen pääset vihdoin villoittamaan ja levyttämään väliseiniä, minkä luulit alun alkaenkin olevan sitä sisätyövaiheen kovinta ydintä. Kun seinät ja katot on levytetty, alat puhua kavereillesi muutosta, sillä huoneethan alkavat näyttää jo ihan huoneilta! Että varmaan enää muutama kuukausi niin voi kantaa kamat sisään. He nyökyttelevät rohkaisevasti, mutta pysyvät hiljaa.
Väliseinät pitää ensin tasoittaa ja hioa ennen kuin pääsee maalaamaan, ja maalaminenhan on jo valmista, lopullista pintaa! Olet kuullut, että tasoitus on jotenkin ikävää, mutta “ei se nyt niin vaikeaa voi olla”, joten päätät säästää rahaa ja tehdä senkin itse.
Tasoitettuasi ja hiottuasti seiniä kaksi kuukautta putkeen menetät uskosi siihen, että talosta oikeastaan ikinä tulee valmista. Alistut siihen, että olet varmaankin tehnyt jotakin tosi kamalaa edellisessä elämässäsi ja siksi sinua rangaistaan nyt tällä päättymättömällä Sisyfoksen työllä, jossa joudut aloittamaan seinän tasoituksen aina alusta, aikojen loppuun saakka.
Vitsikästä kyllä, sellaista asiaa ei rakennusalalla tunneta kuin “ulkotyövaihe”. Se johtuu siitä, että ulkotyövaihe on meneillään koko rakentamisen ajan aina, kun säät ja budjetti sallivat. Useinhan tähän vaiheeseen unohdetaan mitään budjettia tehdäkään, koska mielikuvissa pihalla on pari pensasta, eivätkä ne nyt niin paljon maksa. Eipä niin, mutta yllättäen pihalle pitää usein myös tehdä terassi, kasvihuone, liuskekivipolku, portaat, tukimuuri, autokatos, potager, asfaltoitu parkkipaikka, kompostinurkkaus, kesäkeittiö, leikkipaikka ja jacuzzilounge, ja jotenkin niihin vain uppoaa hirveä määrä rahaa.
Sisustusvaihe
Kun järkesi on mennyt seinien ja kattojen tasoittamiseen, hyväksyt vihdoin työnjäljen, joka on ihan yhtä p*ska kuin viisi viikkoa aiemmin. Et jaksa enää välittää, joten menet maalikauppaan ja ostat jonkin yhdentekevän maalin ja roiskit sitä seiniin.
Yhtäkkiä seinät alkavat näyttää ihan hyvältä, ja ennen kuin huomaatkaan, ovat katot ja seinät valmiit. Seuraa vesieristystä, laatoitusta, panelointia, kalusteiden asennusta ja kaikenlaisten pienten viimeistelyjen laittoa, ja toisin kuin missään aiemmassa työvaiheessa, kestävät hommat kuukausien sijaan vain viikkoja, ehkä jopa vain päiviä.
Muuttovaihe
Kun on jo kuukausia, ehkä vuosia aiemmin lakannut ajattelemastakaan koko muuttoa ja suhtautunut raksaan vain elämäntapana, jossa loputtomasti ratkaistaan kummallisia yksityiskohtia, lasketaan menekkiä, tilaillaan tavaraa, KANNETAAN tavaraa (edestakaisin) ja välillä jopa asennetaan tavaraa, koittaa aivan yllättäen päivä, jona alkaa kantaa omaisuuttaan taloon. Hiljalleen laatikoita ja huonekaluja on ympäri kämppää, samoin kuin toki edelleen paneelikasoja ja työkalujakin. Ja sitten koittaa ensimmäinen yö omassa kodissa. Se tuntuu jännittävältä ja luonnolliselta, mutta uupumuksen vuoksi siitä ei jää oikein mitään muistikuvia. Laatikoista paljastuu joitain rumia pumpuliin käärittyjä ruosteisia nauloja, joista et todellakaan halua askarrella himmeleitä uutuudenkiiltävään kotiisi.
Hiljalleen elämä alkaa rullata uudessa talossa, viimeisetkin listat laitetaan paikoilleen ja työkalut viedään olohuoneesta pois ja talo alkaa näyttää ihmiskodilta. Ja silmänräpäyksessä kodissa onkin vierähtänyt jo kuukausia. Raksa-aika tuntuu enää dystooppiselta unelta, joten monta kertaa päivässä herää hämmästelemään, että mekö tämän teimme? Tätäkin kohtaako olemme piinallisesti hinkanneet, jotta voin nyt nauttia siitä? Saako tästä nyt nauttia? Otetaanko tämä meiltä pois? Mutta ei oteta. Talo on totta ja se on oikeasti meidän ja meidän tekemä. Kaupungin lopputarkastus menee läpi ilman mitään kiukutteluja rakennusvalvonnan puolelta, etkä enää jaksakaan lähettää tulikivenkatkuista mielipidekirjoitustasi epäreilusta kohtelusta minnekään. Onhan lopputarkastusleima tämän tarinan ja elämänvaiheen äärimmäisen kuivakka mutta tervetullut happy ending, eikä elämänvaiheeseen nimeltä rakennusprojekti oikeastaan tee mieli enää palata.
Ei kommentteja