Kylässä: Alvar Aalto House

18.02.2018
Aika modernilta näyttää vuonna 1936 valmistunut Aallon kotitalo.
Olohuoneesta aukeaa näkymä studioon.
Kirjahyllyssä maestro itse.

Jotenkin tietoisuuteni ujuttautui vasta muutama vuosi sitten, että Helsingissä on Alvar Aallon kotimuseo, ja heti nyt jo sain järkättyä meidät sinne! Tietysti sillä verukkeella, että tarvitsemme inspiraatiota oman talon suunnitteluun. Mitä tavallinen rakentaja (tai sisustaja) voi siis nyysiä Alvarilta?

Talon sijoittelu

Tosi hyvä, että tässä meillä olikin jo mennyt kaikki putkeen. Alvar Aallon L-muotoisen kodin varsinainen julkisivu aukeaa etelään suurine ikkunoineen. Pohjoisen eli kadun puolella on vain yksi ikkuna. Suojaisan ja kivan pihapiirin saamiseksi mekin lähdimme liikkeelle näistä samoista ajatuksista, joten L-muotoa ja etelään suunnattuja ikkunoita pukkaa täältäkin – onko Aalto vallannut meidän alitajuntamme?

Suuret ikkunat aukeavat etelän puoleiselle pihalle.
L:n sakara suojaa pihaa.

Keep it simple

Kaikilla tavaroilla on paikkansa ja kaikilla tavaroilla on funktio. Homma pysyy selkeänä, tähän tapaan:

Koko huoneen levyinen sängynpääty selkeyttää tilaa.
Pöytäkin on tehty koko huoneen levyiseksi – kapeakin levy tarjoaa paljon työskentelytilaa ja on samalla visuaalisesti rauhoittava.
Sänky, pöytä ja tuoli. Mitä muuta makuuhuoneeseen edes tarvitaan?
Monikäyttöiset tilat joustavat: jos Aallon työhuoneella oli liian hälyisää, hän saattoi työskennellä myös makuuhuoneen pöydän ääressä.
Simppeleiden ja samankokoisten kehysten rivi on siisti.
Kylpyhuoneen elementit ovat jälleen muodikkaat.
Tilojen koristelukin on yksinkertaista: muutamia taide-esineitä, kasveja ja henkilökohtaisia muistoja. Ja tämä ei ole vain museon niukkuutta, vaan…
…tyyli on ollut todistettavasti samanlainen myös Aallon eläessä.

Ole käytännöllinen

Kaikkihan haluavat helppoa elämää, vai mitä? Mitä se sitten itse kullekin tarkoittaa – Aaltojen perheessä on ainakin joskus ärsyttänyt vaatteiden kaivelu laatikon uumenista, veikkaan:

Lasisten etusarjojen ansiosta laatikon sisällön näkee heti (tämä kuvateksi kuulostaa ihan Ikean mainokselta).
Erikoinen versio tutun näköisestä valaisimesta. Hyvä meikkausvalo?
Keittiön käytävän ja ruokahuoneen välissä on Ainon Aallon suunnittelema kätevä emäntä -ratkaisu: kahdelta puolelta aukeava kaappi! Ainolla tosin oli palvelusväkeä, joten emäntä saattoi keskittyä kätevyyden sijaan viihdyttämiseen.
Iso vaatehuone makuuhuoneen yhteydessä on kätevä ja siisti ratkaisu.
Vierashuoneen sänky on korokkeella, koska sen alle jäävä portaikko olisi muuten liian matala. Hyvin hyödynnettyjä kuutioita!

Hanki taiteilijaystäviä

Mikäpä on ihanampaa kuin saada ystävältä itse tehty lahja, etenkin jos ystävä sattuu olemaan maailmankuulu taiteilija? Myönnän, että tässä on itselläni paljon petrattavaa, sillä esim. Damien Hirst ei ole lahjoittanut minulle vielä yhtään teostaan. Ehkäpä pitäisi itse ryhtyä maailmankuuluksi taiteilijaksi? En kyllä millään kerkeäisi, kun on tämä rakennusprojekti ja kaikkea.

Aallon kavereihin lukeutui Alexander Calder, joka ystävällisesti teki tämän hienon veistoksen Alvarista.
Olohuonetta puolestaan koristaa Le Corbusierin Elissa Aallolle omistettu maalaus.
Namedropping-kiertue jatkuu Fernand Legerin maalauksella, Aaltojen frendejä hänkin.

Tee työtilastasi inspiroiva

Olipa se sitten kokonainen työhuone tai pieni harrastenurkkaus, useimmilta löytyy jonkinlainen paikka kotona työskentelyyn tai harrastamiseen. Kaunis tila antaa virtaa!

Alvar Aallon studio toimi kotona, kunnes tilat kävivät ahtaaksi kasvavalle toimistolle ja uusi studio rakennettiin muutaman sadan metrin päähän.
Aallon kotitalon pienoismalli sekä herran vapaa-ajan harrastuksena syntyneitä maalauksia.
Alvarin corner officesta aukeavat hienot maisemat.
Peräkammari toimi alun perin työtilan jatkeena ja myöhemmin kirjastona.

Viimeistele

Yksityiskohdilla on väliä, todistaa Villa Aalto.

Kauniisti ladotut portaat ja siro kaide.
Työtilan ja olohuoneen välissä on portaikon sijaan japanilaishenkinen jakkara askelmaksi.
Näkösuojaritilät.
Lankalasilla varustetut valoaukot ovat erittäin eleettömät.
Ovi ilman listoja!
Lystikkäät ovenkahvat ovat väliovien koruja.

Yhdistele materiaaleja

Jos jokin materiaalikombo on toiminut Aallon kotona jo vuosikymmeniä, se on ehkä turvallinen valinta kenen tahansa kotiin.

Laatta + lasi + puu + koripunos = klassikkopari Savoy-maljakko ja tarjoiluvaunu
Ohut paneeli + leveä paneeli + pelti + paneeliovi + bambuiset kasvituet = viivojen taidetta
Teräs + puu + villa = kovanpehmeä olohuone
Aalto(!)pelti + puu = särmikäs ulkokuori.
Tiili + kivi + punos + puu = maanläheistä eksotiikkaa
Kangastapetti + puulattiat + valkoiset tiiliseinät = kodikas ja tyylikäs tunnelma

Väritä lämpimästi

Sisustuksessa käytetyt värit olivat niin herkkuja, että minun on pakko tehdä siitä ihan oma juttunsa – luvassa on siis myöhemmin vielä Alvarin inspiroima värikartta (ja tietenkin lisää kuvia museosta, saatoin vähän villiintyä kamerani kanssa…).

Alvar Aallon kotimuseoon pääsee varaamalla ajan kotisivuilta.


2 kommenttia