Raksavuosi 2022

30.12.2022

Niin se vain päättyy neljäs raksavuotemme. Joka kerta kuvittelen, että uusi vuosi tuo mukanaan muuton, mutta eipä taloa vieläkään saatu siihen kuntoon. Suoraan sanottuna se masentaa ihan hitosti (MILLOIN pääsen koristelemaan kotia jouluksi?!), ja oikeastaan siksi päätin kasata tämän postauksen. Välillä on nimittäin ihan hyvä pysähtyä ihastelemaan, miten pitkälle ollaan päästy ja miten ahkerasti töitä ollaan tehty – ei tätä vain tämän reippaamalla tahdilla onnistu tekemään päivätöiden ja muun elämän rinnalla.

Tammikuu

Kehitin työkalun kipsilevynurkan hiomiseen takan takaa. Hyvin toimi, mutta aikaahan se otti.
Alkuvuodesta ei vielä ollut vintti ummessa, jotta tekniikkaan pääsi käsiksi.
Pikkuvessan alttarin rakentelu alkoi. Kaareva kipsilevy tehtiin lopulta näin eli tekemällä tiuhaan viiltoja, joiden kohdalta levy taivutettiin. Joka väli kiinnitettiin erikseen ruuvilla.
Valmis alttarimoduuli odottaa asennusta. Testattiin myös spottivalon toimivuutta, ja hienostihan se näyttää korostavan humalavesitölkkiä. Saatetaan laittaa lopulliseen versioon jotain muuta näytille, kahtellaan.
Myrsky katkaisi talon takana olevasta kuusesta latvan katolle. Vähän lisähommaa tästäkin.
Tammikuun tärkein projekti oli porrasaukon tekeminen valmiiksi porrasasennusta varten.
Kun porrasaukon seinät saatiin levytettyä, tasoitettua ja maalattua, laitettiin vielä kattopaneelit ja listatkin portaiden kohdalle, sillä niitä olisi ollut vaikea tehdä ilman telinettä, jota taas ei portaiden päälle enää saa.
Samoin portaiden alle piti asentaa neljä lattialaattaa valmiiksi, jotta portaat saatiin oikeaan korkoon. Kokemuksia isojen laattojen asennuksesta muuten tässä postauksessa.

Helmikuu

Ennen porrasasennusta ehdittiin vielä askarrella listat porrasaukkoon.
Ja jottei totuus unohtuisi, laitetaan tämäkin kuva, jossa portaat on saapunut tontille. Iso osa raksaajan ajasta kuluu sellaisiin oheishommiin kuten lumitöihin sekä kamojen ostamiseen, kantamiseen ja siirtelyyn paikasta toiseen.
Porrasfirma on asentanut portaat ja käsijohteet, joten päästiin jatkamaan seinärunkojen ja portaiden tukirakenteiden rakentelua.
Eteisen narikkahuoneen väliseinärungot valmiina.
Pikkuvessaan asennettiin seinähanan kotelo. Piti tietysti mallailla hanan paikka tarkkaan tulevan pesualtaan kanssa!
Vessan levytyksetkin etenivät ja alttari pääsi paikoilleen.

Maaliskuu

Näperreltiin portaisiin valotkin! Philips Huen asentamisesta käsijohteisiin voi lukea tarkemmin täältä.
Saatiin vihdoin ullakolle ovi! Mittatilauksena Eduxilta, samaa tyyliä kuin ulko-ovetkin mutta kovin matala. Väliaikainen listoitus suojana. Oven asentaminen muuten tälle korkeudelle oli ihan karmea homma!
Ja koska ullakolle saatiin vihdoin kulku ulkokautta, kuten on tarkoituskin, päästiin vihdoin laittamaan olohuoneen seinä umpeen. Kipsilevyjen asentamisessa näin korkealla tarvittiin kaveri avuksi!
Pikkuvessalle tehtiin putkivedot esimerkiksi seinähanan suojakoteloon, jonka takaosa näkyy kuvan yläreunassa. Asennukset on tehty kuvassa näkyvän vaatehuoneen puolelta.
Putkitöiden valmistuttua päästiin levyttämään vessan ja vaatehuoneen seinät sekä tekemään korotusvalu vaatehuoneen jakotukille.
Vasemmalla vessan ja vaatehuoneen levytyksiä makkarin puolelta, oikealla näkymä makkarista olohuoneeseen ja parvelle – keittiössäkin on jo väliseiniä!
Levytettiin ja villoitettiin väliseiniä.
Portaiden alle syntyi narikka eli eteisen takki- ja kenkäsäilytys. Sinnekin asennettiin Philips Hue -lednauhaa!

Huhtikuu

Jatkettiin väliseinien kimpussa. Lisää villoitusta, levytystä…
…ja tasoitusta.
Ruokakomero hahmottuu! Portaiden alle tulee säilytystilaa esim. viinikaapille ja imurille.
Saatiin moni paikka pohjamaalattuakin ja tilat raikastuivat kertaheitolla.
Vihdoin olohuoneen korkea seinäkin saatiin pohjamaaliin.
Parvella saatiin seinät maalattua jo lopulliseenkin väriin eli Tikkurilan Kashmir-sävyyn.
Tilattiin ennen hinnankorotuksia terassilaudat ja runkopuut, ja ne toimitettiin huhtikuussa. Siinäpä kasa seisoikin syksyyn asti, vaikka toki kesällä pienenikin.

Toukokuu

Lyötiin lukkoon vessan sisustus ja laitettiin makuuhuoneen tapetti eli Cole & Sonin Orange Blossom tilaukseen.
Taas edistyivät putkihommat, tällä kertaa ruokakomeron puolella.
Jatkettiin kattopaneelien parissa…
…ja ehdittiin saada toinen lape kokonaan valmiiksi! Olkkarin korkea seinäkin on tässä välissä ehtinyt saada lopulliset maalit pintaansa.
Pihalla tehtiin uusia corten-rajauksia ja istutusalueita.

Kesäkuu

Uudelle rajatulle alueelle levitettiin katetta ja muutamia uusia istutuksiakin tehtiin.
Saatiin korkea tila kokonaan paneloitua ja mikä ihaninta, heti myös takkahormin kaulus äheröityä paikoilleen. Kattopaneeli on Aureskosken 14 x 120 mm:n STS-kuusipaneelia ja tilattu jälleen erinomaisesti palvelevalta puutavaraliike T. Vainiolta.
Parven varastohuoneeseen löytyi Biltemasta söpö ja halpa (ulko)valaisin, joten pitihän se heti asentaa paikalleen!
Vuokrattiin muutamaksi päiväksi levynosturi.
Saatiin kaikki kokonaiset kattolevyt asennettua!
Aloitimme operaatio tukimuurin valuneen maa-aineksen lapionnilla.
Saatiin jopa tasoitettua maat ja tehtyä ensimmäinen anturamuotti.

Heinäkuu

Raudoitusten vääntelyä.

Tukimuurin työvaiheista voi lukea tarkemmin tästä postauksesta, joten kuvitin heinäkuun projektia enemmän näillä tukimuurin teon fyysisyydestä kertovilla kuvilla. Oli nimittäin hemmetin rankkaa ja kauheat helteet vielä päälle!

Ja heinäkuussahan me myös lomailtiin viikko ihan oikeasti, eli raksaa tehtiin “vain” kolme viikkoa täyspäiväisesti.

Betoni tehtiin itse, eli ensin kannettiin jauheet ja vedet myllylle ja sitten valmis tavara kannettiin anturaan tai valuharkon täytteeksi.
Tukimuurin täyttöjä varten lapioitiin kuorma-autollinen mursketta ämpäreihin ja kannettiin ämpäri kerrallaan paikoilleen.
Kun anturat ja valuharkkomuurit oli saatu valmiiksi, oli aika kannella näitä varsinaisia muurikiviä, joita meni lopulta kuusi lavaa, eli nämä aluksi tilatut neljä eivät ihan riittäneetkään…
Vuokrattiin tärylätkä ja tärytettiin terassien ja tukimuurin ylemmän pengerryksen pohjat.
Heinäkuussa ehdittiin saada terassille pilariperustuksetkin ja tukimuurin alempi osa kokonaan valmiiksi, hurja homma!

Elokuu

Elokuussa palattiin lomilta päivätöihin, mutta saatiin silti tukimuurin ylempi osa valmiiksi…
…ja siihen kaikki istutukset tehtyä!
Terassin rungon askartelu edistyi mm. näiden hienojen palouretaanimuoteilla tehtyjen tukivalujen muodossa.
Terassin portaiden rungot melkein valmiina.
Ihanaa raksarealismia eli talojen sisäänkäynti. Kuvassa sokkelit on juuri primeroitu, vaikkei siltä näytäkään.
Käsiteltiin talojen sokkelit Tikkurilan Yki-sokkelirouheella.
Ehdittiin aloittaa terassin kansilaudoituskin.

Syyskuu

Terassin kansilaudoitus valmistui nopeasti, vaikka toki askartelukohtiakin tuli vastaan.
Paraatiterassi valmis!
Siirryttiin pikkutalon terassin kimppuun. Tässä runko melkein valmiina.
Sen jälkeen käsiteltiin terassin alaosa Yki-sokkelirouheella.
Tehtiin porrasrunko.
Ja saatiin terassi valmiiksi, paitsi kaiteet jäivät odottamaan ensi kesää.
Jatkettiin oman takaterassin/kulkuväylän runkoa.
Ja ehdittiin melkein koko kulkuväyläkin saada valmiiksi syyskuun aikana.
Asennettiin kulkuväylälle vielä Philips Hue -valotkin.
Valaisimet ovat nimeltään Philips Hue Nyro.
Haettiin Kausalasta H. Soikkelilta omien suunnitelmien pohjilta tehdyt ranskalaisten parvekkeiden kaiteet ja asennettiin ne.
Syyskuussa ehdittiin vielä tekemään tämäkin liuskekivisokkeli ylijääneistä Liuskemestareiden paanukivistä.
Ja siinä valmis kivisokkeli taivuteltuine tuuletusritilöineen!

Lokakuu

Lokakuussa asenneltiin muitakin pihavaloa ja sähkövetovalmiuksia, jotta saatiin piuhat kulkemaan terassilaudoituksen alla.
Kattotikkaita piti lyhentää, kun saatiin kulkuväylä lopulliseen korkoonsa.
Kulkuväylät ja valot kaikki valmiina!
Iso homma oli kuistin katon ja meidän sisääntulon seinien maalaaminen Teknoksen kuultovärillä.
Paneloitiin ulko-oviseinä Jukolan paneelilla.
Samalla paneelilla myös terassin puolelta ikkunan ylle jäänyt osa.
Sitten päästiinkin siirtymään sisätiloihin ja paneloitiin samalla paneelilla myös narikan takaseinä.
Askarreltiin myös harjakotelo iv-putkille ja sähköille.
Siihenkin laitettiin tietenkin Philips Hue -lednauhat!
Jatkettiin myös kipsilevykattojen parissa, eli tasoiteltiin ja levytettiin loputkin pikkuhuoneet, kuten sisääntuloeteinen.

Marraskuu

Marraskuulta on hyvin vähän kuvia, vaikka hommia painettiin ihan hulluna. Syy: kolme viikkoa meni pelkkiin kattojen tasoituksiin ja maalauksiin. Mutta valmista tuli!
Myös vessa saatiin maalattua lopullisella sävyllään, joka on Tikkurilan Spa.
Viimeisteltiin olkkarin korkea seinä listoittamalla kipsilevyseinän ja muiden seinien sekä katon rajat ja asennettiinpa vielä tuommoinen puupalkki kulkuväylän katon ja seinän rajaan.

Joulukuu

Joulukuu alkoi kynnyksen hiomisella matalammaksi, jonka jälkeen alkoi raivokas siivous keittiön, eteisen ja olohuoneen osalta. Saatiin tila tyhjäksi!
Sen jälkeen otettiin lattialämmitys pois päältä keittiöstä ja primeroitiin lattiat.
Laatoitus saatiin hyvin käyntiin…
Keittiössä melkein kaikki lattialaatat paikoillaan! Laatoitushuomioistamme voi lukea tästä päivitetystä postauksesta.

Eli kyllähän vuodessa saatiin paljon aikaan, ja mikä ihaninta, valmiita paikkoja syntyy nyt yhä kiihtyvällä tahdilla!

Raksa alkaa näyttää kodilta.

Ei kommentteja