Sadevesitynnyri puutarhaan

03.04.2023
Meidän harmaa sadevesitynnyrimme on Elhon. Hana on sopivalla korkeudella ison kastelukannun täyttöä varten.

Huhtikuun #suuntanaomavaraisuus-yhteispostaussarjan teemana on puhdas vesi – linkit Tsajut-blogin Satun ja Korkealan Heikin luotsaamien muiden omavaraisbloggajien postauksiin löytyvät jutun lopusta! 

Tämänkertaisesta aiheesta minulla ei kaupungin vesijohtoverkkoon pakotettuna ihmisenä ole juuri muuta sanottavaa kuin tämä: sadevesitynnyri on maailman fiksuin ja helpoin keino kastella kesäkukkasia ja keittiöpuutarhaa ja tietysti kaikkea muutakin, mitä nyt pihalla kasvaa. Mutta että jos luuli, että sadevesitynnyrit sopivat vain maalaistaloihin tai isoille omakotitaloille, niin ehei – pienellä kaupunkipihallakin siitä on ihan valtavasti hyötyä!

Talveksi aina tyhjennän sen ja vien ulkovarastoon, ettei se jäädy, joten en saanut tähän juttuun tuoreita kuvia… Lunta on edelleen sen verran, ettei tynnyriä nimittäin saa ihan vielä paikoilleen!

Tänä vuonna tynnyri siirtyy tuonne taaempaan talonkulmaan, sillä tässä kohtaa meillä on nykyään terassi (ja siinä ollessaan tynnyri tukkisi kulkuväylän, vaikka muutenkin olisikin kätevästi käden ulottuvilla).

Sadevesiketjujen kanssa tynnyri tosi näppärä – ketju vain sujautetaan sisään – mutta oikeastihan ainakin tämä meidän malli on suunniteltu tavallisten sadevesiputkien kaveriksi. Ränniputkeen siis kai tehdään reikä, jonne tökätään puutarhanletkun pala, jonka toinen pää taas liitetään tynnyriin sille varattuun paikkaan. En siis tarkalleen tiedä, miten se rännien kanssa toimii, mutta pointtini on, että ei se kovin monimutkaista ole, ja sadevesitynnyrin lisääminen pihalle on varmasti nopeimpia, helpoimpia ja halvimpia tapoja tehdä pieni puutarhan ekoteko.

Kasvit kiittävät sadevedestä, joka on niille aina sopivanlämpöistä, eikä itse tarvitse murehtia vesilaskujen suuruudesta. Meillä ainakin tämä yksi tynnyri on riittänyt hyvin kuumina ja kuivinakin kausina (ei ole siis päässyt vielä ikinä kuivumaan), vaikka kuivuuttahan on viime kesinä ainakin täällä ykkösvyöhykkeellä riittänyt! Hölmöähän se olisi käyttää puhdistettua vesijohtovettä kukkien kasteluun, kun kasvit eivät sellaista millään muotoa kaipaa ja ilmaista vettä saa taivaalta aina, kun sataa.

Maaliskuun raksakuulumiset

Keittiön rungot valmiit! Takana näkyvässä ruokakomerossa myös kaikki rungot paikoillaan.

Maaliskuussa kasattiin keittiön kaappirungot loppuun ja askarreltiin myös ruokakomeroon rungot – niissä olikin paljon muokattavaa, koska ruokakomero on myös talon tekninen tila, jossa sijaitsevat sähkökaappi, jakotukki sekä hirveä läjä muita putkia.

Erään kaapin pohja – välillä näissä oli taiteilua, että kuinka paljon voi leikata pois niin, että kaappi pysyy yhä kasassa.
Tähän nurkkaan oli aikamoinen homma sovittaa kaapinrungot!
Kaapit tehtiin Ikean 37 cm syvistä rungoista, mutta tämä yksi takaseinän kaappi piti sahata vielä syvyyssuunnassakin pienemmäksi. Hyvä siitäkin tuli!
Ruokakomero on tosi kompakti ja osin rappusten alla. Portaiden ja kaappien väliin jäi kuitenkin riittävästi kulkutilaa kapeiden kaappien ansiosta. Kaikkiin alakaappeihin laitettiin valot, niin on sitten tekniikkaakin mukava sörkkiä!

Jossain vaiheessa siinä kaappeja nysväillessämme mietin, miten tämä edes olisi hoitunut, jos olisi tilannut keittiön keittiöliikkeestä – asentajako olisi pilkkonut kaappeja paikan päällä? Varmaan, mutta tämmöisissä jutuissa olen erityisen tyytyväinen siitä, että tehdään itse. Siinä työn lomassa sitten näkee, että voisiko jotain putkien väliin jäävää tilaa hyödyntää tietynlaiseen säilytykseen, ja mihin tarvitaan vaikka pistorasia. Hyvä tulee, kun pääsee lennosta soveltamaan!

Narikan hyllytarvikkeet eli 70 mm leveä tammilauta ostettiin Bauhausista.

Saatiin myös “alttari” eli seinäsyvennys maalattua ja askarreltua eteisen vaatehuoneeseen eli narikkaan hattu- ja kenkähyllyt tammesta. Olimme jo tilaamassa hyllyt puusepältä, koska tilasimme muutamia muita elementtejä ja ajattelimme, että ne menisivät siinä samalla. Hyllyjen hinta oli kuitenkin kallis verrattuna niihin muihin tilaamimme juttuihin, joten päätimme tehdä nämäkin itse. Työstäessämme hyllyjä oivalsimme kyllä, mistä se puusepän 1 800 euron hinta olisi muodostunut – olisi nimittäin ollut aikamoinen homma saada niihin sievät puutappiliitokset ja kaikki! Hyllyt eivät siis ole nyt yhtä viimeistellyt ja hienot kuin ammattilaisen tekemänä, mutta materiaalikulut olivat vain vähän päälle 300 euroa, joten ainakin tässä tuli säästettyä pitkä penni!

Pikkuvessan alttari hohtelee nyt kultaisena, tai oikeastaan aika oranssin kuparisena.

Kaiken huipuksi ehdittiin maaliskuun aikana (kylläpä saatiinkin paljon aikaiseksi!) laatoittaa sisääntulo sekä asentaa parketit kaikkialle, minne sitä tulee, eli parvelle ja makuuhuoneeseen.

Makkariin ja parvelle asennettiin Timberwisen Arctic-lehtikuusiparketti.
Leveää lankkuparkettia ja ikkunan toisella puolella leveää terassilankkua – tykkään tästä jatkumosta!
Nyt on kaikissa asuintiloissa lattiat, kun saatiin sisääntuloonkin laatat! Saumaus puuttuu vielä tästä.

Lue muiden kuulumiset ja mietteet puhtaasta vedestä tästä:

Kasvuvyöhyke 1

Jovela 

Maijalassa 

Apilankukka 

Kasvuvyöhyke 2

Päiväpesän elämää 

Sarin puutarhat 

Oma tupa ja tontti 

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut 

Rakkautta ja maanantimia 

Harmaa torppa 

Finland urban farming 

Evil dressmaker 

Villa Varmo 

Caramellia 

Kasvuvyöhyke 4

Korkeala 

Puutarhahetki 

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo 


7 kommenttia

    FinlandUrbanFarming

    Hei, miten sadevesitynnyristä saa loput vedet pois, kun se on maassa ja hana kastelukannun korkeudella? Kaunis talo teillä.


      Sitä kallistellaan niin kauan, että hanasta saadaan valutettua kaikki mahdollinen, ja sitten vain kumotaan loput vedet maahan. Tynnyri ei siinä vaiheessa enää ole järin painava, eli hyvin sen tyhjentäminen onnistuu yksinkin.


    Satu - Tsajut

    Todella kivan näköinen sadevesitynnyri. Kunnanvesi on aika arvokasta, meilläpäin siitä maksaa paitsi juoksutetun veden hinnan, niin sen mukaan määräytyy myös likaveden hinta, vaikka vesi menisi kasteluun, eikä viemäriin.



    Meillä on kanssa pikkukasvihuoneen räystään alla sadevesiketju johtamassa vettä tynnyriin.

    Ihana tuo iso, lattiaan asti oleva ikkuna!



    Apilankukan Helka

    Sadevesitynnyri on välttämätön tarvike kotitarveomavaraistelijalle. Meidän olisi pitänyt tyhjentää omamme ajoissa syksyllä, niin meilläkin olisi nyt sellainen keräämässä kevään arvokasta sadevettä.