Vuosi 2019 jää meillä historiankirjoihin poikkeuksellisena: äärimmäisen raskaana mutta myös äärimmäisen palkitsevana. Suurin osa ajasta kului töissä ja raksalla, eikä olla juurikaan ehditty näkemään kavereita, harrastamaan, siivoamaan, käymään kaupassa tai laittamaan ruokaa. Kun tämä raksailu joskus saadaan päätökseen, niin vähään aikaan ei ehkä tee mieli syödä pakasteita!
Pääasia tietenkin on, että taloja saatiin edistettyä hienosti kaikista vastoinkäymisistä huolimatta. Paketoin raksavuoden ylä- ja alamäet tähän postaukseen, olkaa hyvät:
TAMMIKUU: Runko valmis
Vuosi alkoi rungon luovutuksella. Runkokatselmuksessa huomattiin, että kukaan ei ollut muistanut lähettää rakennekuvia puuosista kaupungin tarkastajalle. Oho. Tarkastaja kiinnostui kattorakenteestamme, ja toimitimme hänelle tietenkin piirustukset jälkikäteen. Katto meni rakennuskieltoon, sillä tarkastajaa pohditutti muun muassa kuormien siirtyminen ja katon jäykistys. Tästä alkoi kuukausien pallottelu päärakennesuunnittelijamme (joka luovutti vihdoin heinäkuussa eikä enää vastannut viesteihin), Finnlamellin rakennesuunnittelijan ja kaupungin tarkastajan välillä.
HELMIKUU: Läpivientejä lattiaan
MAALISKUU: Viemärihommia
HUHTIKUU: Rautavihtrilliä pintaan
TOUKOKUU: Lisää putkia
KESÄKUU: Valun valmistelua
HEINÄKUU: Lattiavalu!
Heinäkuussa lomailimme, joten saimme aikaiseksi vaikka mitä! Kuukausi alkoi juhlallisesti lattiavalulla, joka meni niin nappiin kuin voi. Bekasonin porukka teki yhdessä päivässä maakosteasta betonista nätit valut molempiin taloihin ja autotalliin, ja kaadotkin oli hienosti kohdillaan. Sotkuakaan ei tullut, vaikka emme suojanneet seiniä mitenkään.
ELOKUU: Kiitti kaivoista
Elokuussa lomat oli lusittu ja vääntö kaupungin ja rakennesuunnittelijan välillä oli ajautumassa umpikujaan. Teimme intervention ja ehdotimme tapaamista. Finnlamelli lähetti suunnittelijansa Itä-Suomesta ja tehtaan asiantuntijan Pohjanmaalta tapaamaan kaupungin tarkastajaa Espooseen, ja menimme kaikki juhlallisesti hikoillen paikalle setvimään asiaa. Hetken piirustuksia yhdessä tutkailtuaan kaupungin tarkastaja sai ilmaistua, mitä muutoksia hän haluaa, ja suunnittelija lupasi hoitaa homman helposti. Niin sanottujen “umpiseinien” puolelle (eli pitkille seinille, joissa meillä ei ole jättimäisiä ikkuna-aukkoja) päätettiin vaihtaa liukukiinnikkeet kattotuoleille, ja ikkunaseinille jätettiin kiinteät – idea on, että katto pääsee tarvittaessa hieman liikkumaan. Lisäksi kattotuolien alapuolelle päätettiin kiinnittää OSB-levyt jäykistämään kattorakennetta. En oikeastaan vieläkään osaa sanoa, ovatko nämä toimenpiteet liioittelua vai eivät, mutta olimme hirvittävän helpottuneita siitä, että asia saatiin vihdoin päätökseen.
Rakennesuunnittelija teki uudet kuvat, tarkastaja hyväksyi ne, ja Finnlamelli asennutti meille hyvityksenä osan levyistä kattoon. Kaikkea ei voitu silloin vielä laittaa, kun eristeiden asennustapa oli vielä hieman auki. Case closed!
Kun rakennesuunnitelmasotkusta oli selvitty, alkoi armoton säätö HSY:n kanssa. Olin jo keväällä kysynyt, voimmeko saada vesi- ja viemäriliitoksen heinäkuulle, kun olemme lomalla ja voimme siten olla apuna sen vaatimissa töissä. Näin luvattiin ja pyydettiin olemaan kaksi viikkoa ennen toivottua liitostyötä yhteydessä asiakaspalveluun. Ensimmäisen maaurakoitsijamme kadottua kuin tuhka tuuleen sain kiireellä järjestettyä toisen urakoitsijan, joka yritti olla yhteydessä HSY:hyn. Hänelle väitettiin asiakaspalvelussa, että meitä ei ole kirjattu HSY:n asiakkaiksi lainkaan. Olin sitten itse yhteydessä sinne, ja sama homma: ei löydy teidän tiedoilla mitään. Ehdotin, että ottavat silmän käteen ja katsovat, onko heille vaikkapa sattunut typo tietojen kirjauksessa, kun minulta kuitenkin kaikki sopimukset löytyvät. Asiakaspalvelija kieltäytyi tästä. Hirveän vinkumisen jälkeen tietomme löytyivätkin (oho, oli tosiaan tullut typo katuosoitteeseemme tietojen kirjausvaiheessa – HSY kutsui tätä myöhemmin “tekniseksi virheeksi”).
Tähän mielipuoliseen pompotteluun kului aikaa se kaksi viikkoa, mikä oli odotusajaksi luvattu. Kaiken sattuneen seurauksena liitostyö siirtyi elokuulle, joten emme voineet olla maaurakoitsijan apuna. Loppulaskulla oli yli 6 000 euroa apumiesten lapionkaivuusta (liitoskohta oli aika vaikeassa paikassa). Reklamoin asiasta ja vaadin näitä rahoja HSY:n hyvitettäväksi. Kävin koko loppusyksyn yhtä idioottimaista keskustelua kyseisen laitoksen kanssa. Lopputulos: HSY ei suostunut korvaamaan penniäkään, vaikka korvauskäsittelijä lupasikin meille rahaa heti alusta asti. HSY:n mielestä nyt ei vain ollut mitään merkitystä sillä, että heidän asiakaspalvelijansa ensin ei osaa kirjoittaa osoitetta oikein järjestelmään, ja sitten vieläpä kieltäytyy selvittämästä asiaa. Sekään ei haitannut mitään, että korvauskäsittelijä oli rahat luvannut. Niin upeaa!
Luottamukseni HSY:n kykyyn hoitaa yhtään mitään on niin miinuksella kuin olla ja voi (ja tietenkin ihka ensimmäinen vesilaskumme oli aivan uskommattoman pielessä myös ja sitäkin piti alkaa erikseen säätämään – sen saman asiakaspalvelijan kanssa!).
“Vain meillä” -erikoisuuksia: jännänmallinen eteisemme poikkeaa rakenteeltaan talojen muista osista, mutta siitä ei oltu tehty kunnollisia detaljeja. Niinpä emme huomanneet ennen lattiavalua, että valu ei voi tulla aivan seinän reunaan asti, vaan vaatisi tietysti eristeet ennen ulkoseinää – muutenhan lattialämmityksen lämpö karkaisi betonikakun kautta harakoille. Siispä lapio käteen ja kaivamaan pohja auki, jotta saatiin muurattua ylimääräinen minipätkä seinää ja eristeet väliin.
Elokuussa Rototec tuli poraamaan maalämpökaivot. Huolimatta siitä, että Tom Allen Seneran (josta koko lämmityshöskä tilattiin) kaveri oli käynyt merkkaamassa kaivojen paikat ja sitten vielä itse näytimme porarille edellisenä päivänä, että tässä nämä merkit tosiaan ovat, meni porari poraamaan toisen kaivon väärään paikkaan.
Maaurakoitsija oli merkannut erinäköisellä tikulla maanalaisten viemäriputkien linjan, joten porarin mielestä oli ilmeisen loogista tehdä kaivo samaan kohtaan – joka oli myös selvästi liian lähellä ensimmäistä kaivoa. Kaiken huipuksi pora tyssäsi noin 90 metriin, kun tarkoitus oli tehdä 140 metriä syvä kaivo. Lopputulos: ensimmäisestä kaivosta tehtiin 190 metriä syvä, jotta kaivojen yhteismitta saatiin riittäväksi, ja Tom Allen Senera suostui korvaamaan peräti satasen siitä, että kaupungille piti teettää ja hyväksyttää uusi kuva kaivojen sijainnista.
SYYSKUU: istutuspuuhia ja sähköjä
LOKAKUU: takkajuttuja
Tulikiven tulitikut käteen -asennus ei ollut ihan niin huoleton kuin nimestä voisi luulla. Takat saatiin parissa päivässä asennettua, mutta kiukaiden hormitoimitus meni jatkuvasti pieleen. Loppujen lopuksi kaikki saatiin valmiiksi marraskuun lopussa, siis puolitoista kuukautta töiden aloituksesta.
MARRASKUU: Ikkunat!
JOULUKUU: Lämmöt!
Hormikatselmuksen yhteydessä kaupungin tarkastaja katsoi samalla, että ne OSB-levyt ja kiinnikkeet oli asennettu oikein. Kaikki oli kunnossa ja saatiin virallinen merkintä, että töitä saa jatkaa (eihän siihen mennyt kuin 11,5 kuukautta!).
Lämmityshommien epäonni jatkui. Kun saimme lämmöt päälle, ilmeni seuraavana päivänä aikamoinen vuoto yhdestä liitoksesta. Tom Allen Senera lähetti kyllä paikalle korjaajan, joka totesi, että yksi puristusliitos oli jäänyt tekemättä. Tästä huolimatta meille ei hyvitetä mitään ylimääräisestä vaivasta ja lattian kuivattelusta, vaan saamme olla ikään kuin kiitollisia siitä, että he suostuivat korjaamaan virheensä. Päivät ennen joululomaa kuluivat pienen hermoromahduksen kourissa, koska jotenkin koko vuoden epäonnistumiset alkoivat nyt painaa. Miten on mahdollista, että aina kun joku ulkopuolinen tulee työmaalle, kaikki menee pieleen?
Kaikesta huolimatta ollaan todellakin plussan puolella. Talot ovat hyvässä mallissa, ja vuosi 2020 saadaan aloittaa sisätöiden parissa – sehän on yksi hujaus vain, ja talot ovat muuttokunnossa!
Loppuun vielä gaalakuulutukset:
Vuoden onnistuminen: Bekason, ehdottomasti. Onko toisaalta surullista antaa kunniamaininta siitä, että tulee paikalle sovittuun aikaan ja tekee sovitut työt? Luulin ennen, että se olisi ollut minimivaatimus.
Vuoden mielenterveyshaaste: HSY. Rehellisesti sanottuna en ole koskaan ennen elämässäni kokenut sellaista henkistä kyykytystä ja fyysistä ahdistusta kuin HSY:n kanssa asioidessani.
Vuoden onnettomuus: Jätin syyskuussa sormeni aikas ison kiven alle – ällöttävän metamorfoosin kautta se näytti normaalilta seuraavan kerran jouluna.
Vuoden saavutus: Vaikea valita yhtä, mutta isoimmat stepit oli saada lattiavalu, piha valmiiksi, ikkunat ja lämmöt päälle. Kaikki ne olivat ulkopuolisten hoitamia, mutta vaati tietysti meiltä hirveät määrät valmistelua.
Vuoden budjettiylitys: Maatyöt! Tämän vuoden HSY:n liitostyö ja pihan loppuun saattaminen maksoi vaivaiset 40 tonnia.
Tämän vuoden sattumuksista tarkemmin näissä postauksissa:
Epoksilattia maakostealle betonille
Harmi kyllä, että teillä ollut jonkin verran vastoinkäymisiä. Mutta hyvä, pääsette jo sisätiloihin rakentamaan. Meillä oli juuri taloyhtiössä remontointi, jossa myös patteriverkosto korjattiin. Onneksi, kun oli välillä aika kylmä.
Onpas teille tulossa hienon näköinen talo! Varmasti tuollaisen raksaprojektin varjossa eläminen on super rankkaa, mutta loppujen lopussa varmasti arvoisensa. Meilläkin on alkamassa juuri meidän uudelle tontille rakentaminen ja siellä oltiin juuri porailemassa viemäreille ja kaivoille paikkoja. Kohta pääsee sitten itse talon kokoaminen alkuun, niin pääsee jotenkin konkreettisemmin seuraamaan talon rakentumista. Meillä tosin siten, että olen itse täysiaikaisesti töissä ja mies on sitten tontilla rakentelemassa. Tsemppiä teille loppusilauksiin ja tulevaisuuteen uudessa kämpässä!