Rakentamisen syistä + pari podcast-suositusta

“Rakentaminen on toiveikas teko”, lausahti Helmi Kajaste mainiossa pienessä podcast-sarjassaan Rakenna, kärsi ja unhoita (lämmin suositus!) Tuli samalla tiivistäneeksi, miksi kukaan rakentaa ikinä mitään ja sai minut pohdiskelemaan, mitä kaikkea me talon rakentamisella oikeastaan toivommekaan saavuttavamme.

Ihan ehdottomasti oma talo on meille enemmän kuin asumus; suoja kylmää, märkää ja yksityisyyden rajoja ylittäviä tunkeilijoita, kuten jehovantodistajia ja tuhatjalkaisia vastaan. Oma talo on myös enemmän kuin koti – paikka ja aika, jossa olla omana itsenämme yksin, kaksin tai valitsemiemme ihmisten seurassa.

Asumuksen ja kodin tarpeet meillä täyttyvät jo nykyisessä kerrostaloasunnossa. Neljäntoista vuoden aikana kerrostaloelämä on alkanut näyttäytyä passivoivana, etäännyttävänä ja tylsistyttävänä. Omakotitaloasumiselta odotankin vastakohtia: aktivoitumista, juurtumista ja inspiroitumista.

Toivomme uudelta talolta ennen kaikkea uutta elämäntapaa.

AKTIVOITUMINEN

Tai ei ehkä niinkään uutta kuin sellaista, joka tuntuu meille luontevalta. Kaipaamme omakotitaloasujan elämäntapaa – sellaista, että ajan kulumista voi hahmottaa säännöllisin väliajoin toistuvien huolto- ja kunnossapitotöiden mukaan. Suodattimien vaihdot, ikkunanpesut ja rapistuvien nurkkien korjailu todistavat itsellemme ja muille, että tässä ollaan kuulkaa elämässä kiinni. Se kuulostaa tosi keski-ikäiseltä. Sanoisin, että kymmenen vuotta sitten biletys tuntui jännittävämmältä kuin nuohoojan odottelu, mutta nyt on syntynyt vahva tunne siitä, että pitämällä paikat kunnossa pidämme itsemme ja talon hengissä. Jotkut tykkäävät ulkoistaa omakotitalon kremppojen hoidot muille, mutta meille talo ja sen kanssa puuhailu on elämää. On terveellistä saada pitää huolta jostakin ja olla vastuussa ja tehdä käsillään.

Odotan myös sellaista elämäntapaa, jossa kaupasta voi ostaa kerralla isomman määrän makaronia ja vessapaperia, koska niille on säilytystilaa. Sellaista, jossa muutenkin on mahdollisuus varautua ja valmistautua kaikenlaiseen, kuten talven tuloon ja sähkökatkoihin. Olla askeleen edellä pieniä ja suuria katastrofeja ja säilöä ja hillota ja tehdä polttopuuta ja pitää aina kynttilöitä kaapissa ja pattereita radiossa (Peten mielestä pattereilla toimivia radioita ei ole enää olemassakaan, mutta en suostu uskomaan tätä).

JUURTUMINEN

Täällä kerrostalossa talvi ja kesä eroavat ainoastaan siinä, että talvella asunnossa on kylmä ja kesällä kuuma. Kaipaan luontoyhteyttä. Ei nyt välttämättä mitään karhuja pihalle ja hulluja lumitöitä, mutta sellaista kohtuullisen kokoista ja turvallista sidettä, jossa voin jutella kimalaisille ja poimia marjat omista puskista.

Mistä päästäänkin puutarhurin elämäntapaan. Siitä minulla ei ole aiempaa kokemusta, koska lapsena kyllästyin marjojen poimimiseen enkä ole sittemmin asunut paikassa, jossa olisi hoidettavaa pihaa. Puutarhuri vasta onkin vuodenajoissa kiinni. Odotan kevään esikasvatusvaihetta, kun kaikille niille pikkupoteille on vihdoin tilaa muualla kuin olohuoneen lattialla. Tänä keväänä pääsin ensi kertaa ihailemaan ensimmäisten kukkien puhkeamista ja jännittämään kesän kasvua. Vuodenaikojen seuraaminen omassa puutarhassa tulee olemaan yksi hauskimpia asioita koko omakotitalossa! Odotan myös arjen ihanuuksia pihalla: jokapäiväistä puutarhakierrosta, nipsaus sieltä ja nyhtäys täältä. Grillausta ja saunan jälkeen vilvoittelua, elokuun puutarhajuhlia. Oman sadon korjuuta.

INSPIROITUMINEN

Kolmanneksi toivomme hitaampaa ja yksinkertaisempaa elämää. Vähemmän töitä ja enemmän aikaa kaiken kunnossapitoon; oman fysiikan, mielen, talon, puutarhan ja ihmissuhteiden. Enemmän aikaa uimiselle, kävelyille ja pilatekselle. Enemmän aikaa luoviin projekteihin ja käsillä tekemiseen. Enemmän aikaa ruuanlaitolle, siivoamiselle ja huoltotöille. Enemmän aikaa ystäville.

Ehkä uudessa talossa on enemmän tilaa uusille ajatuksillekin!

Kenelle talo tehdään?

Tämän asian pohdiskelu johti minut myös miettimään, ketä varten talo rakennetaan. Itselle? Keskiverto-ostajalle? Jälkipolville? Kaikille näille?

Keskiverto-ostaja tuli mieleen päivän toisesta podcast-suosituksesta, Raksaradiosta, ja tarkemmin sen huippukiinnostavasta jaksosta 3, jossa listattiin hyvän talon piirteitä nopean myynnin kannalta. Kannattaako omaa taloa rakentaessa miettiä jälleenmyynnin mahdollisuuksia?

Jos tekee talon sijoitusmielessä tai suunnittelee ottavansa eron puolisostaan, niin varmaankin juu. Muissa tapauksissa ikään kuin varmuuden vuoksi mahdollisten ostajien halujen huomioiminen tekisi talon rakentamisesta toivottoman teon; se sanoisi, että ei itsekään usko unelmaansa. Kaikkea voi tapahtua ja vaikka koko perhe kuolla helikopterionnettomuudessa, mutta ei kai kukaan sellaista toivo ja sitä ajatellen tulevaisuuteen varaudu?

Meille hyvän talon ominaisuudet ovat aivan toisenlaiset kuin jollekin toiselle ja toisessa elämäntilanteessa olevalle. Rakennamme omaa unelmaamme, ja jos olisimme lähteneet varautumaan jälleenmyyntiin, olisimme joutuneet tinkimään oikeastaan kaikesta mitä me itse, kaksi aikuista ihmistä haluamme. En usko, että kellekään muulle tämä talo voi merkitä samaa kuin meille, sillä kaikki on räätälöity juuri meille sopivaksi. Vai voisiko jossain tulevaisuudessa olla ihminen tai pariskunta, joka arvostaisi kaikkea samaa?

Kun lähdimme rakentamaan, oli jossain takaraivossa hiljainen ajatus siitä, että talo on olemassa vielä meidän jälkeemmekin. Että me rakennamme nyt jotakin ja sen voi nähdä ja kokea joku, joka ei ole vielä syntynytkään sitten, kun me olemme poissa. Sekin on yksi toive: että joku jossain arvostaisi sekä visiotamme että kaikkea tekemäämme.

Sitten saimme rakennekuvat, joissa perustusten käyttöiäksi annettiin 50 vuotta. 50 vuotta! Sehän on yksi silmänräpäys rakennetussa ympäristössä. Talomme paikalla ollut liiteri nökötti paikallaan sata vuotta, ja sekin oli minusta kovin vähän. Peltikatollamme on 50 vuoden takuu, eli perustukset tulevat tiensä päähän ennen kattoa. Se tuntuu ihmeelliseltä.

Ehkäpä me asumme tässä talossa, kunnes se ja me kulumme yhdessä loppuun. Ajatuksessa on haikeutta ja myös outoa eksklusiivisuutta: eikö kukaan muu tule elämään tässä talossa?