Puutarhan ensimmäinen vuosi – mitä opin?

Uusi piha on malttia vaativa projekti. Viime syksynä istutimme ensimmäiset puut pihallemme, ja istutushommia on jatkettu ahkerasti koko kevään ja kesän 2020. Isoilta tytöiltä, eli ihmisiltä, joilla on enemmän puutarhakokemusta kuin minulla, olin kuullut, että puutarhan perustamisessa on kaksi tärkeää asiaa: aloittaa puiden istuttamisella ja maan parantamisella. Ensimmäisessä onnistuin, kun se ei ollut kovin vaikeaa, mutta jälkimmäinen on vielä opettelun asteella.

On kuitenkin ilahduttavaa, että suurin osa kasveista selvisi ensimmäisestä talvestaan (joka oli täällä etelässä sillä tavalla poikkeuksellinen, että koko ajan satoi vettä mutta lunta ei tullut oikeastaan ollenkaan).

Tappioitakin tuli: molemmat makeakirsikat kuukahtivat. Toinen näytti keväällä pullistuttavan silmujaan, mutta jätti homman sikseen ja ryhtyikin vain kasvattamaan juuresta uutta versoa. Kysyin puutarhamyymälässä, kannattaisiko vain antaa uuden verson kasvaa ja katkaista kuollut puu maan tasalta, mutta minulle sanottiin, ettei se oikein hyödytä – hedelmäpuut kun ovat usein vartettuja, eli varresta kasvava uusi verso ei todennäköisesti koskaan tuottaisi hyvää satoa. Toinen puu eli väkevästi yhden oksan kautta ja kuoletti kaiken muun latvaa myöten.

Ostin tilalle uudet samojen lajikkeiden edustajat (Meelika ja Leningradin Musta), katsotaan, josko tällä kertaa onnistuisi paremmin! Kituuttavat kirsikat siirsin vähän enemmän tuonne metsän puolelle, kasvakoon vaikka pensaiksi jos haluavat tai kuolkoot kokonaan pois – pidämme niitä nyt jännittävinä testikappaleina siellä!

Samoin sisääntulopihan komistukseksi hankittu amerikanjalopähkinä jaksoi kasvattaa alas pari lehteä, mutta koko latvus kuoli, joten senkin tilalle on hankittava uusi taimi. Vanha kuollut käppyrä siirrettiin niin ikään metsään, jos siitäkin vielä joku osa heräisi henkiin.

Sitten iloisiin asioihin, eli mikä menestyi?

Puut ja pensaat

Muut hedelmäpuut (omenat, päärynä, kirsikkaluumu) kai voivat ihan hyvin, vaikka tietenkään ensimmäisenä vuonna mitään hedelmiä ei tullutkaan, muutama teki sentään kukkia. Sen sijaan mustaherukat tekivät vallan pulskat sadot! Alkukesästä nypimme marjapuskista tosin parin viikon ajan toukkia, jotka koversivat raakileet tyhjiksi. Ajattelin ensin odotella, josko linnut tulisivat syömään mokomat tuholaiset, mutta koska luonto ei hoitanut hommaa, oli puututtava peliin.

Alapihan koristekasvipuolella kultasade ilahdutti alkukesästä upealla ja runsaalla kukinnallaan. Matalat havut, vuorimänty ja erilaiset laaka- ja kääpiökatajat, ovat muhkistuneet hyvin kesän aikana. Valkokirjokanukka näytti kesällä jo aika kuivahtaneelta, mutta onkin loppukesästä ottanut kasvuspurtin ja näyttää nyt kauniin tasapainoiselta ja virkeältä. Samoin hurmehappomarja säästi kasvupyrähdyksen loppukauteen. Punalehtiset purppuraheisiangervot ovat venähtäneet kesässä hyvin pituutta.

Yllätyssuosikkini on silti ehkä ihan sisääntulon viereen maanpeitteeksi hankittu villanukkajäkkärä, joka on kasvanut uhkeaksi matalaksi pensaaksi ja joka edelleen lokakuussa kukkii valkoisena pilvenä – tätäkin ilmeisen kestävää ihanuutta haluan lisätä pihallemme!

Muut syötävät

Kangasajuruoho ja sitruuna-ajuruoho lähtivät leviämään mukavasti – ne toimivat sekä maanpeitteenä että syötävänä yrttinä (timjamin kotimainen versio), näitäkin haluan istutella lisää! Muista yrteistä erilaiset mintut vaikuttavat kiitollisilta: ne lähtivät reippaaseen kasvuun heti keväällä ja etenkin mojitomintun kukat ovat ilahduttaneet kimalaisia koko kesän. Myös mansikka on lähtenyt levittäytymään hyvin hedelmäpuiden ja marjapensaiden alle, kuten toivoinkin.

Sipulikukat

Narsissit ja laukat olivat todella iloinen yllätys: ne kukkivat todella pitkään ja pörriäiset tuntuivat tykkäävän niistä kovasti. Tänä syksynä aion istuttaa näitä vielä liudan lisää! Opin sipulikasveista sellaisen homman, että tulppaanit on nättejä, mutta maistuvat turhan hyvin jänöille ja kauriille. Lisäksi tulppaanien monivuotisuudessa on ilmeisesti haasteita. Narsissit taas eivät kelpaa syötäväksi ja ne ovat muutenkin helppoja: kukkivat vuodesta toiseen uskollisesti ja leviävätkin. Tällaisia helppoja kasveja haluan lisää! Istutin myös idänsinilijaa ja sarjatähdikkiä, sillä niidenkin pitäisi levitä itsekseen ja olla hyvin talvenkestäviä.

Kukkiin liittyen huomasin sellaisenkin yllättävän seikan, että tarvitsemme PALJON enemmän kukkia! Etenkin keväällä kimalaisilla oli aika niukat oltavat, ja kun syksyä kohden taas kukkia olisi ollut tarjolla, niin vastaavasti pölyttäjät olivat jo kadonneet. To do -listalla: hanki lisää etenkin keväällä ja kesällä kukkivia lajeja.

Kootut kämmit

Eli mokat, jotka olen itse tajunnut – varmaan on vielä liuta sellaisiakin mokia, joista olen onnellisen tietämätön!

Maanparannus

Maaperän ravinteiden tasapainottaminen ei tietenkään ole mikään yhden vuoden projekti, mutta tässä kyllä epäonnistuin. Hommasin koivutuhkaa hedelmäpuita varten, mutta jostain syystä luulin, että tuhkan levittely tapahtuisi loppukesästä. No, kun sitten elokuussa pohdiskelin, josko olisi hyvä aika nyt levitellä sitä tuhkaa, kävikin ilmi, että myöhässä olin jälleen. Tuhkaa suositellaan annettavaksi keväällä.

Samoin kuin lantaa, jonka hankkiminen on minulla ollut koko vuoden suunnitelma-asteella. Ensi kevääksi haen kyllä poninkakkaa siskoltani!

Puiden leikkaus

Olin huolekkaasti lukenut läjän puutarhakirjoja ennen pihan perustamista, ja olin jossain takaraivon perällä tietoinen siitä, että hedelmäpuita on tapana leikata keväisin. Muistin asian joskus toukokuussa, kun silmut olivat jo pitkällä, selatessani muuattakin opusta uudelleen. Ai jaa, hedelmäpuut olisi pitänyt leikata jo heti ensimmäisenä vuonna! Siinä maaliskuun tienoilla eli ennen kuin kasvukausi käynnistyy. No enpä muistanut. Katsotaan, muistaisinko ensi maaliskuussa?

Suorakylvö

Keväällä ei ollut juuri aikaa ja energiaa ryhtyä hienoihin esikasvatuspuuhiin kaiken raksailun ohessa. Niinpä hykertelin itsekseni, kun olin keksinyt loistoidean nimeltään suorakylvö! Tavoitteenani oli kokeilla, millaiset syötävät kasvit voisivat toimia permakulttuurihenkisesti takapihallamme, ihan siis siellä avomaalla puiden ja pensaiden seassa. Hah!

Oppi numero yksi: esikasvatuksen idea on todella se, että kasvi ehtisi kasvaa avomaalla satoikäiseksi. Esikasvatus ei olekaan mitään hifistelyä, vaan Suomen oloissa varsin tarpeellista.

Oppi numero kaksi: ensimmäisen kesän kasvikokeiluista on hyvin vaikea vetää johtopäätöksiä. En ollut osannut ottaa huomioon, että syksyllä 2019 myllätty maa on laadultaan melkoisen surkeaa. Siemenstä kasvattaminen on siksi ollut todella vaikeaa, ja nekin, jotka itivät, jäivät kitukasvuisiksi kääpiöiksi.

Valitsin tarkoituksella kasveja, joita mainostetaan helpoiksi. Lopputulos: unikko on saanut aikaan pari lehdykkää näin lokakuun alkuun mennessä,  kehäkukka on juuri ehtinyt aloittaa kukinnan. Herne ja leikkopapu jaksoivat kivuta parhaimmillaan metriseksi, mutta suurin osa jäi ehkä noin 30 cm korkeiksi. Siitä huolimatta saimme noin litran vihreitä papuja ihan syötäväksi asti, mistä iloitsin suuresti! Nyt olisi ihana sanoa, että ne olivatkin parhaat pavut, joita olen kuunaan maistanut, mutta rehellisesti sanottuna maaperän heikkoudet maistuivat lopputuloksessa asti. Toivottavasti ensi vuonna menee paremmin!

Ottaen huomioon, että vielä kaksi vuotta sitten en tiennyt, mikä on perenna, on kehitystä kyllä tapahtunut. Ja luulen, että kyllä puutarhasta ja sisääntulopihasta vielä rehevät ja hienot tulee, kun vain malttaa jatkaa työtä maaperän eteen. Uusi piha ottaa aikansa muotoutuessaan!