”Tontilla sijaitsee purettava rakennus”. Näin lukee monessa myynti-ilmoituksessa, ja itse en ainakaan osannut talohaavepäissäni ajatella, mitä se käytännössä tarkoittaa.
Käytännössä se tarkoittaa nimittäin rasittavaa ähellystä, puurtamista ja ylimääräisiä kuluja. Tonttimme rajalla tönöttää sinänsä sievä vanha liiteri, joka on sen verran iso, että se on tulevan talon tiellä. Sehän siitä äkkiä repäistään maan tasolle, ajattelimme hilpeästi vielä pari kuukautta sitten.
Liiteristä piti ensin tehdä purkuilmoitus Espoon kaupungille (sentään purkulupaa ei näin “vähäiselle talousrakennukselle” tarvinnut anoa). Ilmoittaminen maksoi sata euroa. Tölli piti tyhjentää vuosikymmeniä hamstratuista laudoista, ”tätä-voi-tarvita-vielä-joskus”-laitteista sekä yhdestä muumioituneesta rotasta. Tietenkään kyseessä ei ole edes mikään vaatimaton perusvaja, vaan tässä versiossa on sekä vintti että kellari, mitä ylellisyyttä! Käyttökelvottomat rojut piti viedä kaatopaikalle. Se maksoi parikymmentä euroa ja pakettiauton vuokran päälle. Metallia Sortti-asemat sentään vastaanottavat ilmaiseksi, mutta esimerkiksi puujäte maksaa 9 euroa kuutiolta.
Kattopeltien irrottaminen viidestä metristä oli päänvaivaa aiheuttava projekti, sillä heiluminen epäluottamusta herättävän vanhan katon päällä oli pelottava ajatus. Kyllä ne kuitenkin irti saatiin varsin hienoa tee-se-itse-telinettä käyttäen: Pete nikkaroi telineen liiteristä löytyneistä kakkosnelosista ja laudoista ja ruuvasi sen suoraan kiinni ulkoseinään, jotta se pysyi tukevasti paikoillaan. Kuinka kierrätyshenkistä!
Alimmainen peltirivi väännettiin irti telineen päältä käsin sorkkaraudalla nauloja irrotellen ja vipuvartena toiminutta laudanpätkää käyttäen. Loput pellit hakattiin, väännettiin, uhkailtiin ja lahjottiin irti liiterin sisäpuolelta, kun kattoon oli saatu jo reikä vanhojen päreiden ja aluslautojen läpi. Näin vältyimme kaikkinensa kiipeämästä katolle, jonka kestävyydestä ei tosiaan ollut mitään takeita.
Peltien jälkeen katto purettiin siinä järjestyksessä kuin se oli aikanaan rakennettukin (luullakseni, emme olleet paikalla todistamassa rakentamista joskus silloin 1920-luvulla). Ensin nakuteltiin aluslaudat irti ja sen jälkeen tukipuut aina vastakkaisilta puolilta yksi kerrallaan, niin että rakenne pysyi loppuun asti jokseenkin tasapainossa. Viimeiseksi irrotettiin kurkihirsi juhlallisen hii-oon saattelemana. Tässä hommassa oli muuten aivan korvaamattomana apuna tämä rautakaupasta haettu aputaso, josta tulee varmasti olemaan iloa vielä monessa kohdassa projektin aikana. Seuraavana ohjelmassa on seinälautojen ja ylisen lattialankkujen irrottaminen sekä viimeiseksi tukikehikon purku.
Monet ovat kysyneet ja moni teistäkin varmaan siellä miettii, että miksei koko höskää ajeta vain puskutraktorilla nurin. Syitä on kaksi. Ensinnäkin koska itte (hahaa miten somasti meillä on intoa touhuta vielä tässä vaiheessa!). Toiseksi ajattelimme hyödyntää sekä liiterin sisältä löytyneen puutavaran että seinistä irtoavat laudat ja tukipuut raksalla. Kaikenlaisia tukia ja alustoja tullaan kuitenkin tarvitsemaan, ja on kätevää, kun jämäpuuta lojuu käden ulottuvilla. Lopuksi puilla voi lämmittää saunaa!
Niin ja onhan kolmanneksi vielä raha: investoimme parisataa euroa työkaluihin, joita tullaan käyttämään koko rakennusprojektin ajan ja säästimme samalla useamman tonnin siinä, ettei tarvinnut palkata ulkopuolista firmaa tekemään työtä puolestamme.
Ei kommentteja