Perustukset for dummies, osa 3: ontelolaatat ja betonihommia

Vihdoin lokakuussa koitti se ihana päivä, kun ontelolaatat tulivat, ammattilaiset asensivat ne, eivätkä työllä ja tuskalla aherretut perustuksemme pettäneet laattojen alla. Mikä menestys! Laatat muuten toimitti ja asensi Isoportti Mäntsälästä, suositus sinne!

Ontelolaatat eivät vielä tarkoittaneet sitä, että hirsiä päästäisiin asentamaan. Olimme varanneet viikon aikaa laattojen työstämiseen ennen hirsien suunniteltua asennusta.

Meidän projektin to do -listalla ontelolaattojen asennuksen jälkeen:

• Laattojen ulkoreunojen raudoitus (rengasraudoitus) ja saumojen väleihin L-rautojen vääntely.
• Betonin tilaaminen ja saumojen ja reunojen valu.
• Ylimmän harkkorivin muuraaminen – nimitimme tätä kekseliäästi ‘hirsikiviksi’, sillä tämän viimeisen kerroksen päälle asennettiin myöhemmin hirret.
• Kylmäsillan katkaiseminen eristyksellä (meillä tämä tuli autotallin ja kylmän tuulettuvan alapohjan rajalle).
• Pilareiden raudoitus ja betonivalu (meillä näitä oli toisessa talossa kaksi ja toisessa kolme – niiden funktio on lähinnä kannatella kattoa)
• Pilastereiden raudoitus, muotitus ja betonivalu (näiden hommana taas on tukea seiniä sivuttaiselta maanpaineelta)

Lisäksi me saimme kaivella täyttösoraa laattojen saumoista, koska aikatauluhaasteista johtuen tilasimme ulkotäytöt vasta ontelolaattojen asennuksen jälkeen. Lisäksi meillä täyttöihin tarvittiin hihna-autoa, joka siis sylkee soraa hihnalta ja siinä ohessa tavaraa sinkoilee minne milloinkin.

Ontelolaattojen saumavalu

Ontelolaattojen saumojen valu ei tuttuun tapaan ollut mitään helppoa hommaa. On erittäin tärkeää saada betoni tulemaan laatan päiden alle, jotta ontelolaatta ottaa kunnolla kiinni seiniin – muutenhan ne jäisivät leijailemaan lähinnä muovisten asennuspalojen varaan. Tässä betonivibra on suuressa roolissa: masiina täryttää betonia siten, että se valuu (toivottavasti) pienimpäänkin rakoon. Homma hoituu siten, että yksi käy ainakin välillä tsekkailemassa alapohjassa, tuleeko kuraa jo läpi vai pitääkö vibraamista vielä jatkaa.

Teimme näitäkin valuja muutamassa osassa ja tilasimme joka kerta samaa tavaraa, joka on siis tarkoitettu nimenomaan tähän käyttöön (monissa paikoissa kulkee nimellä juotosbetoni). Kuran koostumus oli joka kerralla yllätys: joskus kovin juoksevaa (hyvä puoli: valuu helposti reunan alle, huono puoli: valuu sellaisiinkin paikkoihin, joihin ei halua sen menevän) ja joskus oikein jymäkkää (hyvä puoli: ei valu muottien saumoista ulos, huono puoli: ei valu mihinkään muuallekaan).

Pilarit ja muotit

Listan viimeinen kohta, pilastereiden teko, oli sarja epäonnistumisia. Pienten Eiffel-tornien raudoitus oli vielä ihan hauskaa, ja muotitkin syntyivät nätistä vanerista ja laudoista. Sitten oli valun aika, ja kuten olimme jo tähän mennessä jo oppineet, valu ja katastrofi ovat synonyymeja. Muotit eivät kestäneet betonin vibraamista, vaan alkoivat vuotaa saumoista. Yksi meistä seisoi tuulettuvassa alapohjassa tarkkailemassa muotteja ja huuteli muille väliaikatietoja siitä, miten huonosti menee. Kuraa valui kymmeniä litroja alapohjan lattialle, siellä on nyt semmoinen komea röpöläinen kasa.

Valoimme betonia muuten monessa kohtaa myös käsin – betoniauton tilaaminen on 500-1000 euroa per kerta, joten massan veivaaminen myllyllä tulee tooodella paljon halvemmaksi. Habakin siinä kasvaa, kun kantaa tavaraa yötä myötä ylämäkeen.

Toinen ongelma tuli muotteja purkaessa. Joissakin kohdissa käytetyt, laudalla pönkätyt styroksit eivät tahtonut millään irrota (osa on vieläkin paikoillaan, milläs niitä katosta irrottelet…), sillä styroksi näköjään imaisee betonin kitusiinsa ja siinä se sitten on ja pysyy. Käsisahalla niitä on nyt hinkkailtu.

Puumuotit lähtivät helposti irti, mutta ne olivat ehtineet muuttua valkoisen sienikasvuston alustaksi tuulettuvassa alapohjassa, jossa tuuletus oli vielä tässä  vaiheessa heikkoa ja kaikki vesi tihkui ontelolaattojen saumoista sisään (niin käy, kun talossa ei ole kattoa). Tämä ei kuitenkaan vastaavan mukaan ole vaarallista, kunhan alapohjaan ei jätetä homekasvustolle otollista maaperää eli mitään orgaanista ainetta. Kippasimme sieniset muotit äkkiä pois alapohjasta, ja yritimme kerätä pienimmätkin puunkappaleet sieltä homehtumasta.

Perustusten suojaus ulkopuolelta

Jossain vaiheessa ennen ulkotäyttöjen tekemistä loppuun (yleensä varmaan ennen ontelolaattojen asennusta, meillä jälkeen) pitää vielä asentaa patolevyt ja routasuojaus. Me slammasimme harkkoseinät ensin oikaisulaastilla. Sen kuivuttua naputeltiin patolevyt paikoilleen.

Tässä kohtaa olisi järkevää naputella myös patolevyn listat paikoilleen. Koska me emme ole ihan järkeviä, ajattelimme että ehkä listat kannattaisi asentaa vasta loppujen ulkotäyttöjen jälkeen, kun lopullinen maanpinta olisi jotenkin paremmin selvillä – jos vaikka tarttis leikellä patolevyä matalammaksi. Antakaas niin kerron, mihin tällä logiikalla pääsee. Pääsee nimittäin kaivelemaan tikulla sitä soraa sieltä seinän ja patolevyn välistä. Jos siis on ylimääräistä aikaa soran sorkkimiseen, niin anna mennä tässä järjestyksessä, muuten kannattaa suosiolla laittaa listat samantien.

Patolevyihin “liimattiin” routastyroksit polyuretaanilla (meillä kului uretaania  perustusvaiheessa muuten niin paljon, että rautakaupasta tiedusteltiin: “oletteko rakentamassa taloa uretaanista?”). Tarkoitukseen on jotain hienoja kiinnikkeitäkin, mutta piheinä ihmisinä maksoimme mieluummin uretaanista. Koko kiinnityksen idea on kuitenkin vain pitää styroksi sen aikaa paikallaan, kun sora kipataan seinän viereen, joten tässä kohtaa säästö tuntui järkevältä (ja styroksit pysyivät siis ihan hyvin paikallaan tällä metodilla).

Ja kah, näiden yksinkertaisten vaiheiden jälkeen meillä oli perustukset onnellisesti valmiit ja hirsien asennus pääsi vihdoin käyntiin – mutta se on toinen tarina se!