Kun Kakskulman suunnittelu oli aikanaan päässyt vauhtiin, aloin samalla pohtia, millainen piha tänne sopii. Talot ovat uusia ja moderneja hirsitaloja, jotka kuitenkin lainaavat vahvasti perinteistä harjakattoineen. Ajattelin, että piha saisi tasapainoilla samalla viivalla – ei perinnepuutarhaa, vaan tämän päivän tulkinta, jonkinlainen perusasioihin riisuttu versio puutarhasta.
Noh, tuo “riisuttu” ehkä vähän hämää, koska talon ympäristö ei tule olemaan varsinaisesti minimalistinen.
Puutarhatrendit heijastelevat aikaansa kuten arkkitehtuurikin. Suomalainen piha on aikojen saatossa ollut moni-ilmeinen kartanoiden muotopuutarhoista 60-luvun tasakattotiilitalojen vuorimäntypihoihin ja rintamamiestalojen hyötykasveja nurmikentällä -pihoihin. Luulen, että moni mieltää tuon jälkimmäisen tyylin jotenkin tutuimmaksi ja siksi perinteisimmäksi, ehkä siksi, että Suomessa näitä taloja omenapuineen ja marjapuskariveineen on säilynyt ja haluttukin säilyttää niin paljon. 2000-luvun alun pihailmettä taas leimasivat tuija-aidat ja oven pielessä mikä tahansa puksipuuta muistuttava.
Uuden pihan laittajana en kuitenkaan halunnut jämähtää menneille vuosikymmenille, vaan poimia sieltä parhaita paloja ja luoda jotakin uutta: talon arkkitehtuuriin sopivaa, meidän näköistämme ja meidän arvojamme ja esteettisiä mieltymyksiämme kuvastavaa. Sitä paitsi kasvivalikoima on nykyään jotain aivan muuta kuin vielä pari vuosikymmentä sitten, joten pitäähän siitä ottaa ilo irti!
Pihan punainen lanka
Olen huomaamattani kehittänyt jonkinlaisen puutarhafilosofian, joka koostuu näistä elementeistä:
Monilajisuus. Yksilajiset pensasaidat ja muut ryhmittymät tuntuvat meidän pihallemme liian kurinalaisilta. Toisiinsa sointuvat mutta erilaiset kasvit sen sijaan ovat kuin kolmiulotteisia maalauksia, joita on kiehtovaa katsoa eri vuodenaikoina. Laiskan puutarhurin (= minä) pelastus tässä on sekin, ettei yhden kasvin kuukahtaminen ole katastrofi, kun ympärillä on kaikkea muuta, mutta yksilajisessa pensasaidassa yhden puskan huonovointisuuden tai puuttumisen kyllä huomaa. Yritän tietysti valita oikeat kasvit oikeisiin paikkoihin, mutta säiden heittelehtiessä on aika vaikea ennustaa, kestääkö vaikkapa joku kuivan paikan kasvi sitten miten hyvin yllätysmärkää talvea. Pyrin pitämään suurimman osan kasveista varmasti kasvuvyöhykkeellemme sopivana ja jättää herkemmät erikoiskokeilut riittävän vähäiseksi, että jaksan niitä myös hoitaa. Ja jos joku ei pärjää ilman erikoissuojauksia, erikoislannoituksia ja muita hässäköitä, niin sen tilalle tulee sitten jokin kestävämpi – minä en ole mikään hyysääjäpuutarhuri!
Ei vain meitä varten. 80/20-periaate toimii puutarhassakin: valitsen suurimman osa kasveista niin, että tiedän niistä olevan hyötyä muillekin öttiäisille kuin itselleni. Esimerkiksi muutamia kerrottuja (ei-pölyttäjäystävällisiä) kukkasiakin mahtuu joukkoon erikoisina herkkupaloina, mutta pääosin haluan tarjota suojaa ja ravintoa pikkueläimille. Monilajisuus auttaa tässäkin, sillä ajattelen, että siinä toteutuu sellainen “kaikille jotain” -periaate – eiväthän kaikki pörriäisetkään pysty hyödyntämään kaikkia kukkasia, mutta koska en ole tarpeeksi perehtynyt tietääkseni, kuka tykkää mistäkin, on tämä varmin tapa saada mahdollisimman monelle syötävää!
Puut ja pensaat. Haluan pihan rungoksi puita ja pensaita, joissa on kiinnostavia lehtimuotoja ja värejä. Suosin etenkin sinisen/hopeansävyisiä ja tummanpunaisia väripilkkuja kaiken vihreän keskellä, nyt olen kiinnostunut myös keltaisen ja limen sävyisistä lehdistä. Puut ja pensaat tekevät pihasta helppohoitoisen ja tuovat ulkonäköön jämäkkyyttä ja korkeusvaihtelua kaikkina vuodenaikoina. Pensassuosikkejani ovat erilaiset angervot, happomarjat ja vuohenkuusama – ne pärjäävät melkein missä vain ja ovat näyttäviä ja helppoja. Kun vielä valitsee lajikkeet sen mukaan, ettei pensas leviä juurivesoilla, niin huoletonta on!
Perennat ja kukat. Varsinaisten perenna- tai kukkapenkkien sijaan yritän sekoitella maasta nousevia kasveja pensaiden ja puiden sekaan. Minun on jotenkin vaikea odottaa keväällä, että paljas maa peittyy valitsemiini kasveihin, ja samalla taistella rikkoja vastaan. Kun kukkia voi odottaa puhkeavan monivuotisten lajien joukkoon, on vähemmän suojattavaa maata ja enemmän katsottavaa jo lumien sulettua.
Korkeuserot. Meidän rinnepihalla korkeuseroja syntyy pengerrysten ansiosta ihan luonnostaankin, mutta tykkään myös varta vasten luoduista istutusaltaista, jotka tekevät kasvien tuoksuttelusta ja ihailemisesta mukavampaa myös huonoselkäisille tai -jalkaisille. Erilaiset tavat korottaa kasveja esimerkiksi betonisten tai kivisten istutusaltaiden avulla on tasamaallakin helppo ja näyttävä tapa jakaa pihaa tiloihin ja tuoda mielenkiintoista vaihtelua näkymään. Meillä istutusaltaiksi lasketaan vain tukimuurien väliin jäävä korotettu alue, mutta sekin luo kummasti taas uudenlaista fiilistä omalle puolelleen pihaa – on hauskaa voida istahtaa muurille tutkimaan kukkasia! Korkeus- ja kokoeroja yritän huomioida myös kasvivalinnoissa ja sekoitella erilaisia kasveja yhteen orgaanisesti aaltoileviksi kokonaisuuksiksi.
Selkeys vs. rönsyily. Liikaa yhtä lajia käy yksitoikkoiseksi pihallakin. Haluan pitää kulkuväylät ja oleskelupaikat selkeästi rajattuina ja hoidettuina. Suunnitelmissa onkin tehdä kaikki puutarhan kulkuväylät reunanauhoilla, singelillä ja astinlaatoilla. Istutusalueet puolestaan saavat olla runsaita ja rönsyilläkin – mutta niidenkin sekaan haluan muutamia selkeämpiä muotoja tasapainottamaan kokonaisuutta, kuten pallomaisia tai pylväsmäisiä havuja tai pikkupensaita.
Puutarhan värit
Rautavihtrillillä käsitelty hirsitalomme kestää varsin monenlaisia väriyhdistelmiä, joista olen valinnut teemaksi vahvat värit ja kontrastit. Haluan paljon punaista: se on perinteinen, voimakas kukkaväri, joka erottuu todella näyttävästi ruskeanharmaata taloa vasten.
Peruspunaisen lisäksi suosin tummanpunaista ja melkein mustia sävyjä (talossakin katto, listoitukset ja ikkunanpuitteet ovat mustat!) ja niiden kontrastina vaaleaa sinistä ja liilaa, kuten laventelia. Koska en ole suuri vaaleanpunaisen ja pinkin ystävä, olen hempeilyväriksi valinnut persikan, eli kaikki hieman oranssiin taittuvat vaaleanpunaiset käyvät.
Valkoinen sopii kaiken kanssa, joten aina kun löytyy jokin muuten hyvä peruskasvi, josta ei ole kovin jänniä värivaihtoehtoja, otan sen valkoisena. Kaikki kukat saavat meillä kyllä kukkia, mutta välttelen puhtaan keltaisia, kirkkaan oransseja ja pinkkejä lajikkeita. Kesäkukkaistutuksissahan voi toisaalta kokeilla sitten ihan mitä vain!
Kun värikartta on tällä tavalla periaatteessa selvillä, on taimiostoksilla helppoa. Olen esimerkiksi kiinnostunut pioneista, ja intoa rajoittaa tehokkaasti sopivansävyisten lajikkeiden löytäminen!
Koska olen kirjoittanut pihan toimintojen suunnitteluista jo täällä, keskityn nyt vain puutarhapuoleen eli kasveihin. Koska meidän hoidossamme on oikeastaan kolme pihaa, kerron niistä kaikista tarkemmin omina lohkoinaan.
Takapiha
Oma takapihamme on loogisin paikka hyötykasveille, sillä se sijaitsee lähimpänä keittiötämme ja kauimpana autotiestä. Suurin osa takapihan puista onkin hedelmäpuita, mutta kaunistukseksi ja näkösuojaksi on istutettu myös yksi likusterisyreeni ja yksi pilarisinikuusi.
Pensaatkin ovat pääosin marjapensaita, mutta kivien päälle näkösuojaksi on istutettu kupariheisiangervo ja viitapihlaja-angervo ja grillipation nurkkaa somistaa tuoksullaan jasmike. Näkösuojaa esittävät myös syreeni, pari marjakuusta ja siperianhernepensas, joista jälkimmäinen on ainoa sitä vauhtia kasvava, että se joskus voisi suojana toimiakin.
Grillipation vieressä on kaikenlaista syötävää, kuten yrttejä, parsaa, raparperia, kuunliljaa ja viiniköynnös. Kaunistelupuolta edustavat esimerkiksi köynnösruusu, koreaköynnöskuusama, pioni ja erilaiset sipulikukat.
Japanilaishenkinen minipuutarha
Kakskulman talojen välissä on pienen pieni pihaläntti, jossa rauhoittavaa tunnelmaa luo japanilaiseen tyyliin valittu kasvikavakadi. Koska alue on tosiaan pieni, sinne mahtuu vain kaksi puuta: katsura ja pienikokoinen riippalehtikuusi.
Muuten siellä on matalia kääpiöhavuja ja koristepensaita, saniaisia, lamohietakirsikkaa ja eksistentiaalista itsevarmuuttaan kasvatteleva bambu.
Alapihan koristepuutarha
Kadun vieressä voi rauhassa mennä estetiikka edellä ja pitää paraatipihaa, sillä autotien vierestä ei tee mieli syödä mitään.
Täällä kasvaa jalopähkinä, kultasade ja syreeni. Haaveilen vielä magnoliasta, atsaleasta ja rodosta. Pensaissa on paljon punaisen sävyjä ja vastapainona erilaisia sini- ja hopeasävyisiä lehti- ja havukasveja.
Kukkaloisto olisi haaveissa, saas nähdä mitä tulee: on ainakin istutettu pioneita, ruusua, liljoja… Ja tietenkin niitä rakastamiani sipulikukkia ihan pilvin pimein.
Kokonaisuus kuvastaa nähdäkseni hyvin tämän päivän puutarhatrendejä: helppohoitoista mutta näyttävää. Puutarhamme ei ole pelkkää visuaalista iloa ihmiselle, vaan moniaistinen elämys sekä ravinnon- ja suojan antaja niin meille asukkaille, metsän eläimille kuin pikkuötöiköillekin.
Ei kommentteja