Hirsitaloon halutaan tietysti hengittävät eristeet, mutta mitä valita ja miksi? Entä mikä vaikuttaa eristeen hintaan?
En aio tässä postauksessa sukeltaa eri eristeiden hygroskooppisiin ominaisuuksiin, sillä yliherkistyneet ja muut asiasta enemmän kiinnostuneet löytänevät tutkittua tietoa muualtakin. Sen sijaan ajattelin kertoa, mitä opimme matkan varrella yläpohjan eristeistä.
Mitä laitetaan?
Yleisimmät vaihtoehdot lienevät mineraalivillat, selluvillat ja puupohjaiset eristeet. Mineraalivillaa ei kai kukaan itseään kunnioittava hirsitalorakentaja edes harkitse, joten jäljelle jäävät sellu ja puu.
Selluvilloja ovat esimerkiksi kauppanimillä Ekovilla, Isocell ja Termex myytävät eristeet. Niissä saatetaan käyttää palonestoaineena esimerkiksi booria, mikä lähteestä riippuen on vaarallista tahi ei. Boori itsessään on toki ihmiselle haitallista, mutta kuinka paljon sitä oikeasti sisäilmaan haihtuu, on toinen asia, johon emme oikein saaneet selvyyttä.
Pohdimme yhtenä vaihtoehtona Termex Greeniä, jossa palonestoaineena on savi. Eristepuhaltajamme kertoi, että ei suosittele sitä asiakkailleen, sillä savi on kuulemma hyvin hienojakoisesti sotkevaa, kun sitä puhalletaan, ja kaiken lisäksi raskasta.
Puupohjaisia eristeitä ovat esimerkiksi Ehta-sahanpuru ja Hunton-puukuitueriste. Ehta olisi ollut meidän rakenteisiimme liian painavaa, mutta Hunton Nativoa riitti samanpaksuinen kerros (50 cm) kuin mitä tahansa muutakin villaa eikä se painanutkaan enempää kuin selluvilla. Ihannetapauksessa eriste päätetään jo ennen rakennesuunnitelmien tekoa, jotta sen paino ja määrä osataan huomioida. Me päädyimme siis Huntoniin, sillä se vastasi näiltä osin suunniteltua.
Jos talossa syttyy tulipalo, Hunton ei roihahda, vaan käyttäytyy kuten hirretkin, eli hiiltyy. Palonestoaineena siinä on typpeä ja ammoniumfosfaattia. Meitä viehätti myös se, että se on näitä aineita lukuun ottamatta puhdasta puuta – siis samaa kamaa kuin talon seinätkin.
Ilmansulku vai höyrynsulku?
Useimmat hirsitalorakentajat välttelevät muovista höyrynsulkua ja suosivat sen sijaan paperipohjaisia ilmansulkuja, jotka päästävät kosteutta jonkin verran ja antavat eristeen näin hengittää. Mineraalivilla ei siedä kosteutta lainkaan, joten sen kanssa on aina käytettävä muovia, mutta muuten tyyli on vapaa.
Me opimme muun muassa sen, että Ekovillan ilmansulkupaperissa on nimestään huolimatta mukana kelmumaisen ohutta muovia, mutta olimme jo ostaneet tavarat, joten sitä sitten suurimmaksi osaksi laitettiin. Jos olisimme tienneet vaihtoehdoista, olisimme varmaankin laittaneet ihan vain paperia – esimerkiksi Paavo-merkkistä ilmansulkua löytyy, ei tosin meidän rautakaupastamme. Vaihtoehtona on myös Intello-hygrokalvo, jonka ideana on mukautua ympäristön ilmankosteuteen. Intello on näistä vaihtoehdoista kallein.
Sen sijaan saunasiipeen laitoimme perinteistä sinistä höyrynsulkumuovia, sillä siellä on tavanomaista suurempi kosteusrasitus uima-altaan takia, ja samassa siivessä on myös sauna ja talon ainoa suihku – kaikki kosteat tilat, siis. Vaikka osastolla on oma IV-koneensa ja tehostettu ilmanvaihto, emme halunneet turhaan altistaa eristeitä ylimääräiselle kosteudelle. Puupohjaisten eristeiden ei pitäisi mitenkään kärsiä muovisulusta, sillä ulkoa päin tuleva kosteus pääsee kuitenkin poistumaan samaa tietä kuin se tulikin, eli kattorakenteen kautta.
Valitsipa sitten paperia tai muovia, on tärkeää teipata saumat ja pikkureiät huolella. Teippauksen tavoitteena ei niinkään ole tiivistää pintaa kosteuden estämiseksi, vaan estää villaa pölisemästä huoneilmaan.
Milloin laitetaan?
Usein eristeet laitetaan jo ennen lämmitystä, mutta näin ei ainakaan meidän eristäjän mukaan kannattaisi tehdä. Kun talossa on nimittäin lämmöt päällä hyvissä ajoin ennen eristeitä, rakenteet ehtivät hiljalleen kuivua ja kosteus pääsee haihtumaan yläpohjan kautta ulos. Jos taas ikkunat ja eristeet on valmiiksi asennettu ja vasta lopuksi laitetaan lämmöt päälle, jää talon sisälle kosteutta, joka vähän turhaan rasittaa rakenteita, kun koneellista ilmanvaihtoakaan ei usein tässä vaiheessa ole käytössä.
Mitään “oikeaa” rakennusjärjestystä ei tietenkään ole olemassakaan, sillä jokainen projekti on erilainen. Ehkä tätäkin on kuitenkin hyvä miettiä, varsinkin jos lattiavalu tehdään tavallisesta betonista, joka haihduttaa paljon vettä useiden kuukausien ajan.
Mihin laitetaan?
Eristepuhalluksen merkittävin hintaero ei synny materiaalivalinnasta vaan siitä, millä tavalla puhallus toteutetaan. Vapaa puhallus on edullisin, ja se onnistuu, jos yläpohjassa on ullakkotilaa perinteiseen tapaan vain tätä tarkoitusta varten. Jos taas talo edustaa nykytyyliä korkeine sisäkattoineen, tulee usein kyseeseen vain ontelopuhallus, joka on paljon työläämpi toteuttaa.
Saamamme tarjoukset kahden talon eristepuhalluksesta vaihtelivat 3000 ja 8000 euron välillä. Kolmen tonnin tarjouksen tekijä ei ymmärtänyt, että puhallus pitäisi tehdä onteloon, ja kun lähetimme kuvia kohteesta, hän hiljeni. Ei vissiin kuulunut osaamisalueeseen. Halvin tarjous koski siis vapaasti puhallettavaa selluvillaa. Kallein puolestaan koski onteloon puhallettavaa Huntonia.
Meillä meni kahden talon ontelopuhalluksiin kahdelta ammattilaiselta kaksi työpäivää. Veikkaan, että vapaasti puhaltaen olisi mennyt alle päivä.
Paljonko laitetaan?
Me laskimme eristeen menekin yksinkertaisesti piirustuksia katsomalla eli huomioimalla kattokaltevuuden ja kattopinta-alan. Eristepaksuus meillä on varsin tavallinen 50 cm. Pyysimme tarjouksen tämän mukaan 110 kuutiolle, ja hyvin se näköjään piti kutinsa, sillä lasku oli 110 kuutiolta.
Kuka tekemään?
Eristefirmoja näköjään löytyy pilvin pimein ainakin täältä Etelä-Suomesta, ja hinnoissakin on aikamoisia eroja. Päädyimme itse Elotermiin, joka on erikoistunut muovittomiin ratkaisuihin ja tarjoaa vaihtoehtoina Termexiä ja Huntonia ja höyrynsulkuun paperia. Elotermin tarjous ei ollut halvin eikä kallein, mutta yrityksestä tuli luotettava fiilis.
Olimme todella tyytyväisiä Elotermin tekijöihin. He tulivat sovittuun aikaan paikalle ja hoitivat homman moitteettomasti – tällaiseen ammattiylpeyteen ainakin meidän projektissa on törmätty harvoin!
Ei kommentteja