Saan usein ihailla Instagramissa sellaisten rakentajien projekteja, jotka rakentavat aakean pellon reunalle, vehreän metsän laitaan tai mikä ehkä ihaninta, meren tai järven rantaan. Unelmissani taloni ikkunasta näkyisi vuoria ja meri, mutta sellaiset tontit ovat Espoossa kortilla.
Päätimme silti rakentaa Espooseen (minnes muuallekaan kaksi espoolaista rakentaisi?), ja kuten arvata saattaa, ei tontin koko päätä huimaa: 1 227 neliötä jaettuna hallinnanjakosopimuksella Kakskulman kahdelle talolle. Piha on siis postimerkin kokoinen ja raja niin lähellä, että aivastus meidän terassilla aiheuttaa flunssaepidemian naapurilla (sitten kun meillä joskus on naapuri sillä puolella, tällä hetkellä saamme vielä nauttia hakkuuaukeasta).
Mikä siis avuksi, kun haluaisi kuitenkin katsella ikkunasta jotakin rauhoittavaa, eikä esimerkiksi naapurin merijalkaväkihenkisiä pihatreenejä? Varmasti rajalle voisi rakentaa oman muurin, mutta me olemme päättäneet valita vihreämmän tien ja peittää kasvillisuudella oleskelupihan puoleiset näkymät.
Oma suunnitelmani on tämä: terassin reunalle rakennetaan ainakin kahteen kohtaan pergolat eli kevyet seinäkkeet, joiden juurelle istutamme köynnöstäviä kasveja. Haaveilen ainakin perinteisestä humalasta, syksyllä punaisena hohtavasta villiviinistä ja varjossa viihtyvästä, erittäin peittävästä piippuköynnöksestä.
Miksi emme vain istuta pensasaitaa rajalle? Siihen on parikin syytä: ensinnäkin, rinteeseen on hankala saada pensasaitaa nätisti ja niin korkeana, että se oikeasti toimisi näkösuojana (oletamme, että naapuritontille rakennetaan joskus kaavan sallima kaksikerroksinen talo). Toiseksi, tonttimme sijaitsee kulttuurihistoriallisesti kiinnostavalla puistomaisella alueella, jonka henkeä me emme halua olla rikkomassa. Toisin sanoen: minusta graafinen tuija-aita ei vain sovi alueen eikä edes meidän talomme tyyliin.
Köynnöspergolassa on sekin hyvä puoli, että litteän rakenteen voi tuoda niin lähelle ikkunaa, että se toimii osin kuin peittävänä verhona ja osin luo pihaan toivottua huonemaisuutta, jossa koko puutarha ei aukea yhdellä näkymällä, vaan kutsuu kurkkaamaan nurkan (tai seinäkkeen) taakse.
Toiselta sivulta talo on vain kahden metrin päässä naapurin rajasta ja kaiken lisäksi kuopassa. Jonkinlainen tukimuuri on kaupungin vaatimuksesta rakennettava, mutta haluaisimme peittää senkin kasveilla. Mainitsemani piippuköynnös saattaisi olla tänne pohjoisen puolelle oiva vaihtoehto.
Köynnösten lisäksi vihreää näkösuojaa on tarkoitus luoda rajan tuntumaan istutettavilla havu- ja lehtipuilla sekä suuriksi kasvavilla pensailla (tarkemmista kasvivalinnoista ja varsinaisesta pihasuunnitelmasta kirjoittelen myöhemmin enemmän). Tavoitteena on luonnonmukaista ilmettä jäljittelevä, monilajinen ja -kerroksinen puutarha!
Elämme nyt jännittäviä aikoja, sillä kaikista vastoinkäymisistä ja kuukausien odottelusta huolimatta saimme tontille maaurakoitsijan, joka aloitti tällä viikolla kunnallistekniikan vaatimat työt. Jos kaikki menee suunnittellusti, liitostyön jälkeen kaivuri jatkaa pihan kimpussa – en uskalla enää edes kuvitella, miltä piha voisi näyttää, kun on vuoden tuijotellut niitä hirveitä maakasoja ja rämpyillyt kuopasta toiseen!
Kivoja ideoita miten “kaupunki”kodistakin voi saada vihreät näkymät 🙂
Kiitos! Olen näitä vaihtoehtoja paljon pyöritellyt, koska ykkösasiana meille on ollut suojaisa ja yksityinen piha ja näkymät – katsotaan miten onnistutaan!