Ihan uniikisti olen tässä tehnyt sellaisen havainnon, että oma maku saattaa iän myötä muuttua. Jännää! Ja sitten joissakin asioissa sitä näköjään jämähtää fanittamaan yhtä ja samaa.
Olen muuten kotimuseoiden suuri ystävä, ja matkoilla suuntaankin kurkistelemaan kiinnostavien tyyppien koteja, jos vain mahdollista. Siksi valitsin tämän postauksen kuvitukseksi koteja, joita fanitan. Näiden paikkojen tunnelmiin jaksan palata aina uudelleen!
Parikymppisenä olin sisustuslehtien suurkuluttaja. Niin nuoret, silloin ei ollut Instagramia, joten inspiraatio piti etsiä vertaiskohteiden sijaan prestiisin edustajistosta – siis kodeista, jotka oli toimituksissa valikoitu ja kuratoitu edustamaan hyvää makua.
Siinä oli se hyvä puoli, että inspiraation lähteet tuntuivat, ehkä hieman epäintuitiivisesti, rajattomimmilta kuin nyt. Tarkoitan sitä, että tarjolla oli vähän kaikenlaista, eikä sivua kääntäessä koskaan voinut tietää, mikä antiikkilipasto, kromiveistos tai designtuoli sieltä pompahtaakaan silmille. Tuli altistuttua monenlaiselle.
Ihastellessani silloin parikymppisenä muiden hienoja koteja aloin kehitellä mielestäni aukotonta suunnitelmaa: hankkisin pikku hiljaa kaikki tavarani designversioina. Että rikkalapiota ja spagettikauhaa myöten kaikki olisi jotain merkkiä. Ajattelin, että tällä tavalla kaikki omistamani olisi automaattisesti kiinnostavaa ja tekisi kodin, joka kertoisi muille: täällä asuu ihminen, joka rakastaa hyvää muotoilua.
Nyt kolmenkympin (reilusti) paremmalla puolella tämä idea ei tunnu enää yhtään niin nerokkaalta. Vierailin vuosia sitten kodissa, jossa kaikki oli uutta ja hienoa. Omistajat kertoivat, että kaikki on designia. Kysyin, millä muilla kriteereillä kalusteita ja esineitä oli valittu, että oliko vaikka vastuullisuus tai materiaalit tai joku muu ohjannut valintoja. Eipä oikeastaan, tärkeää oli vain, että tavarat olivat kaunista designia. Se tuntui vähän….sieluttomalta. Vaikka olin itse tavoitellut juuri tätä. Viimeistään siinä vaiheessa ymmärsin kasvaneeni ulos nuoruuden haaveestani.
Luulen, että parikymppisenä en ollut vielä ehtinyt kehittää omaa tyyliäni (en tiedä olenko vieläkään, pidän ja innostun niin monenlaisista tyyleistä!). Paikkasin asiaa turvautumalla valintoihin, jotka joku muu oli tehnyt puolestani: tämä on hieno lamppu, tämä on hieno tuoli. Sillä tiedolla ei kuitenkaan vielä luoda kauniita tai kiinnostavia tiloja. Olen vasta vanhempana havainnut, että yksinään mikään ei näytä oikein miltään, vaan taika syntyy yhdistelmistä.
Rakastan ja arvostan edelleen hyvää muotoilua ja monia designklassikoita. Ehkä se, mikä on eniten muuttunut, on suunta, josta sisustusta tarkastelen. Kun ennen lähdin siitä, että olisi ihana omistaa vaikkapa ne Eamesin tuolit, mietin nyt ensin kokonaisuutta ja sitten sitä, mikä yksittäinen esine siihen voisi sopia. Yksittäisten tavaroiden sijaan aloitan siis nykyään ideoinnin tunnelmasta, jota tavoittelen. Jos haluan, että koti kertoo muille ylipäänsä mitään, niin tämän: täällä nautitaan elämästä, nauti sinäkin.
Kokonaisen omakotitalon sisustus on suurin sisustusprojektini, jota olen koskaan päässyt toteuttamaan. Ja tämä on niin hauskaa ettei tosikaan! Vihdoin pääsen käyttämään kaikkea sitä tietoa ja taitoa, jota vuosien mittaan on karttunut materiaaleista, väriyhdistelmistä, mittasuhteista ja muotojen yhdistelemisestä. Ettei koti jäisi vain kalustetuksi, vaan tulisi sisustetuksi.
Samalla olen kauhean onnellinen siitä, että oman talon rakentaminen on meneillään juuri nyt. Kymmenen vuotta sitten olisin varmasti tehnyt tylsempiä valintoja kuin nyt.
Jotkut asiat ovat kuitenkin näköjään aina muodissa, ainakin minun silmissäni. Atrium- ja L-talot. Turkoosi. Neilikat tai tulppaanit maljakossa. Lankkulattiat. Taide. Hassut matkamuistot. Viherkasvit. Onneksi näistä pääsee kohta (ahhahah, mitä optimismia!) nauttimaan omassa talossa!
Lue myös:
Ajattomat sisustusvalinnat eli 2020-luvun trendit
Veden värejä – voiko modernin hirsitalon sisustus olla värikäs?
Modernin hirsitalon sisustus: olohuone
Ei kommentteja