Tuntuu pöhköltä sanoa näin, mutta aloittaessamme talomme suunnittelun niinkin kauan aikaa sitten kuin 2017, eivät sään ääri-ilmiöt olleet jotenkin niin arkipäiväisiä kuin nyt. Ilmastonmuutoksen vaikutukset tuntuvat todella voimistuneen parin viime vuoden aikana, ja nyt toivon, että olisimme huomioineet muutoksen paremmin talon suunnittelussa.
Talomme ei siis ole edes valmis, mutta nyt jo on tullut mieleen pari asiaa, jotka tekisin toisin – sekä yksi onnekas sattuma, josta olen hirveän kiitollinen.
Millaisen talon rakentaisin nyt?
Olimme jo suunnitteluaikana ymmärtäneet, että räystäät ovat talon terveyden kannalta isossa roolissa ja niinpä osasimme erikseen toivoa arkkitehdilta räystäitä. Jos nyt suunnittelisin taloa, laittaisin paljon isommat räystäät, koska isompi on parempi. Meillä on minimimitan kokoiset eli 500 mm, mikä on kyllä tänä päivänä ja tulevaisuudessa aivan liian vähän.
Viistosateet ovat (ainakin meidän tontilla) tosiasia jo nyt, ja kyllä minua hiukkasen pistää katsella seinien, nurkkien ja ikkunoiden kastumista. Vakuuttelen itselleni, että todennäköisesti mitään vahinkoa ei pääse tapahtumaan – onhan ikkunat tiivistetty ja listoitettu eikä hirsi mene kastumisesta piloille. Mielenrauhan kannalta olisi kuitenkin mukavampaa, etteivät talon seinustat olisi näin alttiina märkyydelle, varsinkin kun näyttää siltä, että sadejaksot voivat nykyään olla pitkiäkin (muistelen tässä myös talvea 2019-20, jolloin etelässä oli lumen sijaan neljän kuukauden sade).
Samaan asiaan liittyy toinen harmituksen asia, joka kuitenkin oli pakon eli kaupungin kaavamääräysten sanelemaa. Alun perin haaveilimme nimittäin pienestä ja vaatimattomasta yksikerroksisesta talosta. Sellaista ei ollut tähän sallittua rakentaa, joten tontilla on nyt yksi puoliksi kellarin päällä mahtaileva talo ja yksi osittain kaksikerroksinen talo. Korkeudesta on samaa haittaa kuin lyhyistä räystäistä: viistosateella on enemmän pinta-alaa, johon osua.
Ikävästi on käynyt myös ilmi, että täällä sataa lähes aina naapuritontin suunnasta, eli tulevaisuudessakaan on turha toivoa, että siinä suunnassa olisi kovin isoja puita suojaamassa sateilta ja tuulelta – kaupungissa ei nykyään yksinkertaisesti ole tilaa kovin hyville suojavyöhykkeille.
Rasitus rakennuksille on siis erittäin jakautunutta: pohjoisen puolella ei pääse aurinko porottamaan eivätkä seinät kastu sillä puolella juuri koskaan, sillä tuuli osuu taloihin toisesta suunnasta. Onpahan ainakin joitakin seiniä, joiden terveydestä ei tarvitse olla huolissaan!
Onnistunut vahinkovalinta
Sitten siihen yhteen asiaan, joka oli ilmastonmuutoksen kannalta varsin myönteinen päätös: ostimme rinnetontin. Tässä harjun puolivälissä on aika lokoisat oltavat sen suhteen, että tulvista ei tarvitse huolehtia. Vesi valuu aina tontilta alaspäin eikä jää mihinkään makoilemaan, ja koska emme ole ihan huipullakaan, on tuulen ja auringon vaikutus ehkä hitusen hellempi meitä kohtaan.
Ja on kyllä toinenkin asia, joka nyt ilahduttaa, vaikka tekovaiheessa ei ollenkaan (ks. #maailmanvaikeimmatperustukset): tuulettuva alapohja. Haaveilimme pilariperustuksesta, joka ei kuulemma ollut mahdollinen painumattoman hirren kanssa, joten se idea hyljättiin heti alkuunsa. Perustussuunnittelija suunnitteli meille sen sijaan harkkojen ja ontelolaattojen varaan rakentuneen tuulettuvan alapohjan. Jossain vaiheessa (luettuani Kari Ojalan Talo ilman hometta) haastoin suunnittelijaa siitä, etteikö tuulettuva alapohja vain olekin KAIKKEIN RISKIALTTEIN rakenne. Suunnittelija vakuutti, että se on just paras ja ainakin sitä paitsi suosituin, joten sillä sitten mentiin.
Nyt olen tyytyväinen, etten saanut päähäni vaatia esimerkiksi maanvaraista laattaa, koska tässä rinteessä on kyllä käytännön kannalta todella hyvä, että ensimmäiset hirret ovat reilusti maanpinnan yläpuolella. Pääosin nimittäin sokkelia on enemmän kuin tarpeeksi (70–200cm), joskin toki on kohtiakin, joissa se jää minimiin eli 50 cm:iin. Sateella vesi roiskuu maasta yllättävän korkealle.
Tulevaisuuden talotyypit?
Olisi hienoa nähdä, että arkkitehdit ja etenkin talotehtaat huomioisivat paremmin ilmastonmuutoksen aiheuttamaa rasitusta ja riskejä taloille. Näin maallikkona olen pohtinut, että yksi ratkaisu tulevaisuudessa voisi olla kattopinta-alan maksimoinen. Siitä on hyötyä paitsi siksi, että pitkälle ulottuva katto suojaa seiniä sateelta, myös varjostaa ikkunoita, jolloin tukalin paahde ei pääse lämmittämään sisätiloja. Keksin isosta katosta oikeastaan miinuspuolena vain sen, että se kerää tietysti myös lumen ja sadevedet ja edellyttää melkoisen huolellista suunnittelua hulevesien poiston suhteen.
Vesikatteessa riskipaikkoja ovat läpiviennit, ja mietiskelin huvikseni, että voisikohan sitä rakentaa sellaisen talon, jossa iso vesikate peittäisi sekä asuintilat että ulkotiloja, ja läpiviennit – takkahormin, huippuimurin putken, viemärin tuuletuksen ja IV-koneen poiston – vetäisikin sisätiloista ensin ulkopuolelle ja vasta sieltä katon läpi – näin mahdollinen vuotokohta ei haittaisi erityisemmin eikä ainakaan kastelisi eristeitä!
Toinen talotyyppi, joka voisi olla kestävä valinta vaihtelevien säiden kannalta, voisi olla A-frame. Sehän on käytännössä pelkkää vesikattoa, ja usein vieläpä tolpille rakennettu eli irti maakosteudesta. A-frame istuu sinänsäkin nykyaikaisiin rakenneihanteisiin, että telttamainen talotyyppi on usein luonnostaankin neliömääriltään maltillinen. Tunnustan, että haaveilin alkujaan A-framesta, mutta tälle tontille sellaista olisi ollut hankala sijoittaa – puhumattakaan nyt siitä, mitä rakennusvalvontakin olisi siitä sanonut!
Lue myös muita talon suunnittelua liipaavia juttujani:
Ei kommentteja