Meidän pihan perustaminen on vihdoin päässyt käyntiin, mistä olen enemmän kuin tohkeissani! Jostain syystä omakotitalohaaveen myötä minussa on alkanut kasvaa puutarhaihminen, mitä en kyllä nuorempana olisi voinut kuvitellakaan. Muistikuvissani ehkä koko lapsuuteni meni ison pihan herukkapuskia riipiessä ja nurmikon haravoimisessa, mutta nyt kun ajattelen asiaa, en ehkä joutunut tekemään niin paljon pihahommia kuin luulin. En esimerkiksi leikannut nurtsia varmaan ikinä.
Ja nyt on siis päässyt käymään niin, että en mitään muuta haluakaan kuin poimia mustaherukkaa ja omenoita ja kirsikoita ja säilöä ja hillota ja leikata ja karsia ja nyppiä rikkaruohoja. On todella jännittävää olla täysi aloittelija viherhommissa ja päästä kaiken lisäksi aloittamaan pihan perustaminen aivan nollasta. Pidemmittä puheitta, mennään katsomaan, mitä me ollaan saatu aikaan!
Tontti on harjulla ja viime vuoden maatöissä sieltä kaivettiin uskomaton määrä todella hienoja graniittilohkareita. Niinpä ajatus kivipuutarhasta muodostui piharakentamisen lähtökohdaksi. Vuodentakaisesta tilanteesta voit lukea täältä.
Puutarhaihmisen taimena olen tässä ahminut aika läjän alan kirjallisuutta. Siinä ollut se hyvä puoli, että tärkeimmät asiat toistettiin niin monessa opuksessa, että ne tarttuivat väkisinkin takaraivoon:
- Suunnittele ensin pihan toiminnot ja alueet: missä pysäköinti, iltakaljan juonti, saunavilvoittelu, kissan pissattaminen ja sokerihumalaisten lasten juoksuttaminen tapahtuvat? Aika järkevää olisi tässä vaiheessa myös miettiä sellaiset tärkeät sivutoiminnot kuin lumenläjityksen, takkapuiden ja kompostin paikka – niitä ei ehkä kannata sijoittaa ihan paraatipaikalle mutta niiden olisi hyvä olla kätevästi saavutettavissa kuitenkin.
- Hahmota sitten istutusalueet kokonaisuutena: mihin paistaa eniten, missä on varjoa, millainen maaperä on, tuuleeko?
- Uutta pihaa perustaessa valitse ensin puut, sitten pensaat ja lopuksi muut kasvit. Loogista! Edetään siis isommasta pienempään tai ylhäältä alaspäin.
- Lähes kaikkia astiataimia voi istuttaa milloin vain maan ollessa sula, mutta syksy on otollisinta aikaa monestakin syystä: taimet ovat edullisempia, juurtuminen lähtee hyvin käyntiin sateiden myötä ja keväällä kasvit ovat heti valmiina kasvuun ja kukintaan.
Kakskulman tontti jakautuu tavallaan neljään osioon: meidän pihaan, anopin pihaan, talojen väliseen pikkupihaan ja yhteiseen etupihaan, joka on heti kadun vieressä paraatipaikalle ja kaavassa merkittykin istutettavaksi alueeksi. Kaikki alueet ovat kai melko pieniä, mutta omasta mielestäni juuri sopivia!
Asuntojen omat pihat ovat tietysti asukkaidensa vastuulla ja näköisiä. Talojen välisestä alueesta tulee japanilaishenkinen minipuutarha – sen idea luoda rauhoittava ja kaunis tunnelma sisäänkäyntiin. Alapihaan taas ei kannata laittaa mitään syötäviä kasveja, joten sinne valitaan kasvit puhtaasti esteettisin perustein. Näistä lisää myöhemmin, kunnes saadaan hommat eteenpäin!
Oma pihamme puolestaan jakautuu toiminnoiltaan terassin tasolle tulevaan grillailu- ja oleskelualueeseen sekä pengerrettyyn puutarhaan. Uima-allassiiven aurinkoiselle seinustalle rakennellaan ehkä jossain vaiheessa pari istutuslaatikkoa tomaateille ja sen sellaisille herkkiksille. Oleskelupiha rajautuu luontevasti terassiin sekä kahden köynnöspergolan väliin. Siellä me haavekuvissani sitten istuskellaan ihanan vehreyden ympäröimänä valkkarilasin kanssa lämpiminä kesäiltoina.
Puutarha puolestaan rajautuu luontevasti pienempiin osioihin kivipengerrysten ja rajalla olevan “kiviaidan” ansiosta. Emme varsinaisesti erottele kasveja hyötypuutarha- ja koristekasviosioihin, vaan sekoittelemme kaikkea iloisesti sen mukaan, että saamme luotua kasvillisuutta joka paikkaan kolmeen kerrokseen. Kasvit siis muodostavat omia tasojaan: puut ja suuret pensaat ovat lehvästö, pienemmät pensaat toimivat keskitason massana ja varpumaiset pienet kasvit sekä maanpeitekasvit muodostavat puutarhan aluskasvillisuuden.
Permakulttuurihenkisen pihan perustaminen kaupungissa
Tasoihin nojautuva idea noudattelee permakulttuurin perusajatusta eli metsäluonnon jäljittelemistä omassa pihassa. Permakulttuurissa on paljon todella fiksuja huomioita, jotka tähtäävät yksinkertaistettuna siihen, että puutarha toimii omana ekosysteeminään eikä kaipaa juurikaan ihmisen apua. Ideaalitilanteessa puutarhaa ei siis tarvitse koskaan lannoittaa, haravoida, kitkeä eikä edes kastella.
Permakulttuurinen puutarha on niin täynnä kasveja, että ne lannoittavat toisiaan kasvustojen kuollessa (lehtiä ei siis todellakaan haravoida pois, vaan ne jätetään ravinteeksi), pidättävät vettä ja eivätkä jätä rikkaruohoille elintilaa. Isommilla tiloilla ekosysteemiin kuuluvat myös eläimet, kuten ankat tai kanat, jotka syövät kasveja nakertavia etanoita, ja muuttavat ne taikaiskusta lannoitteeksi. Sanomattakin lienee selvää, että meidän versiostamme eläimet on jätettävä pois (pari kanaa pihalla tepsuttelemassa olisi kyllä minusta kauhean ihanaa, mutta naapureista ehkä ei…).
Ainakin jonkinasteisesti itse itseään hoitava puutarha on lopullinen tavoitteeni (olenhan perusluonteeltani hyyyyvin laiska). Aluksi uutta puutarhaa on tietysti kasteltava ja kitkettävä, jotta kasvit lähtevät hyvään kasvuun ja saa luotua sopivat olosuhteet haluamilleen kasveille ja rajattua ei-toivotut samalla pois.
Ensikertalainen istutuspuuhissa
Kun kaivurikuski oli muotoilemassa pihaa, pyysin häntä samalla kuopaisemaan puille ja pensaille paikkoja, jotka kävin merkkaamassa kepeillä ennen kuin multakuormat tulivat täytteeksi. Täytyy sanoa, että se oli fiksu veto! Saimme kerralla lähes kaikille puille tarpeeksi syvät ja leveät kuopat täynnä hyvää multaa. Ihan kaikille kasveille en siinä vaiheessa osannut pyytää paikkaa ja totesin pienempiä pensaskuoppia kaivaessani, että istutuspaikan teko lapiolla on aika raskasta, kun meillä tosiaan näitä kiviä riittää…
Kastelin ohjeiden mukaisesti istutuskuopan runsaalla vedellä ja heitin perään korkillisen EMa-mikrobiliuosta. Mikrobit liittyvät bokashointiin, jota aion lähteä kokeilemaan heti kun päästään muuttamaan ja josta kirjoittelin aiemmin täällä. Perusidea on siis luoda otollinen maaperä hyville mikrobeille, jotka tukevat kasvien hyvinvointia. Samalla huonoille pöpöille jää vähemmän elintilaa.
Sitten asettelin taimet kuoppaan, peittelin mullalla ja tamppasin sitä tiiviimmäksi. Ja koska pieni magia ei koskaan ole pahitteeksi (etenkin kun menin ajattelemattomuuttani istuttamaan kaikki puumme alakuun aikaan!), mutisin jokaiselle taimelle siinä hetkessä loihemani loitsun joka kuului suurin piirtein näin: “Tule hyväksi omenapuuksi ja tee omenapuuasioita. Kiitos.”
Tänä syksynä pitää vielä ehtiä sitoa taimet noihin tukikeppeihin ja vetäistä ympärille kanaverkkoa, jottei tonttipupumme (kyllä, meillä on sellainen) nakerra vaivalla istutettuja nuoria puita parempiin suihin.
Yllä olevassa kuvassa näkyy ensimmäinen erheeni. Lueskelemissani puutarhakirjoissa, joissa korostettiin luonnonmukaisuutta ja villeyttä, käskettiin hylkäämään tiukat säännöt istutusetäisyyksistä. Kuulemma turha perustaa uutta puutarhaa sillä ajatuksella, miltä se näyttää 20 vuoden päästä, kun kaikki on täysikasvuista. Sopii kärsimättömälle luonteelleni! En kuitenkaan käyttänyt mittanauhaa (ja olen legendaarisen huono arvioimaan määriä ja etäisyyksiä), joten iskin intopiukassa ja yösydännä taimiraukkani aivan liian lähelle toisiaan.
Aluksi joka rivissä oli siis kolme puuta, mutta siirsin sittemmin keskimmäiset tontin rajalle ja laitoin tilalle pensaat. Heti näyttää tasapainoisemmalta! Täytyy kyllä sanoa, että on todella hankala kuvitella, minkäkokoiseksi mikäkin kasvi aikoo kasvaa ja missä ajassa – varsinkin kun opin, että taimilapussa ilmoitettu korkeus tarkoittaa enimmäiskorkeutta, jonkapituiseksi kasvi kasvaa ihanteellisissa oloissa alkuperäisellä kasvuvyöhykkeellään ja -alueellaan. Että mistä sen sitten tietää, meinaako oma kuusi kasvaa 2- vai 12-metriseksi?
Ei kommentteja